sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Viikko 5 - Alkaa taas sujua

Alkuviikko oli hankalaa, ennen kuin sain ruhon taas oikenemaan ja arkirutiinit pyörimään normaalisti. Edellisen viikonlopun pujottelureissu painoi kropassa väsymyksenä vielä ma-ti ja lisäksi oli pientä flunssan oiretta ilmassa ke-to, mutta vaihe to-su meni jo hienosti ja kroppa alkoi tuntua tosi vahvalta. Erityisen tyytyväinen olin, että sain tehdyksi muutaman tosi hyvän kehittävän treenin: torstain tehovoittoinen juoksutreeni, perjantain (nopeus) ja lauantain (kestävyys) uinnit ja sunnuntain pitkä yhdistelmä. Yhteensä sain summattua 13h30 mihin täytyy olla tyytyväinen, varsinkin kun tehojakin oli mukana ihan mukavasti.

Uinti oli alkuviikosta tutun nihkeätä, mutta loppuviikosta alkoi jo sujumaan, erityisesti hiukan lyhyemmät sarjat (esim. 10x100m) ilman apuvälineitä. Edelleenkin lätt&pull uinnissa pidemmät siivut ovat hiukan nihkeätä kauraa, joten lajinomaista kestovoimaa tarttis saada lisää. Nyt pakkaa väsähtää vedoissa jo 200m jälkeen. Muutama oivallus tuli taas uintitekniikassa ja niitä tarvii korjailla pikkuhiljaa.

Fillaria sain pitkästä aikaa ihan hyvin treenattua, tosin spinning/trainer, joten vauhdin hahmotus hankalaa. Jokatapauksessa fillarikin tuntui tänään Pirkkahallissa tosi vahvalle ja aeroasennossakin ruho lepäsi kuin kotisohvalla.

Juoksussa sain tehtyä kaksi treeniä missä oli mukavasti tehoja ja vauhtikin alkoi olla vähän sinnepäin. Lisäksi tämän päivän yhdistelmätreenissä tehoja oli mukana jälleen ihan riittävästi. Nopeus tuntuu olevan tallella, mutta vauhtikestävyys ei tietenkään tässä vaiheessa vuotta vielä kovin vahva.

Ensi viikko sitten olisi tarkoitus jatkaa samaan tyyliin, mutta työrintamalla on kyllä hiukan haastetta, joten voin joutua suosiolla löysäämään ohjelmaa viikolla. Alla tämän viikon toteutuma ja ens viikon suunnitelma, joka voi muuttua viikon mittaan vielä rajustikin. Ja lepokorttia otetaan välittömästi, jos alkaa uupelo iskeä.

Viikko 5 - Toteutunut

Ma Uinti 1h15
Ti Pyörä (spinning) 1h30 + Juoksu 15min
Ke ap Uinti 1h10
Ke ip Pyörä (spinning) 45min + Juoksu 20min + 15min vetokumit
To Juoksu 1h30, vetoja & tekniikkaa
Pe Uinti 1h, nopeus
La ap Uinti 1h20, kestävyys
La p Juoksu 40min, kiihtyvä
Su Yhdistelmä, 3h30

Yhteensä 13h30

Viikko 6 - Suunnitelma

Ma Uinti 1h15
Ti ap Juoksu 40min
Ti ip Lihaskuntopiiri 30min + Pyörä 45min
Ke ap Uinti 45min
Ke ip Juoksu 1h30, vetoja
To ap Juoksu 30min
To ip Pyörä 1h30 + Juoksu 15min
Pe Uinti 1h
La ap Uinti 1h20, kestävyys
La p Pyörä 1h30, piikitys
Su Juoksu 3h, pitkis

Yhteensä 14h30

Ei kommentteja: