lauantai 4. helmikuuta 2012

Vetoloita

Tällä viikolla oon saanut taas pitkästä aikaa tehdyksi muutamia hyviä treenejä ja tänään oli taas yksi sellainen. Ohjelmassa oli vähän pidempi (1h21 tarkalleen) uintitreeni Tapsan ja Petruskan kanssa.

Alkuun pikkaisen verraa ja sitten tekniikkaosio sisältäen laahausta, ketsuppia, yhtä kättä, vesipalloa, nyrkeillä uintia, kiihdytyksiä ja sen sellaista. Ihan koko setti siis. Lämmittelyn jälkeen uintiin 10x100m (natural, ilman apuvälineitä, kuten perämoottoreita lättäreitä ja muita) 20s palautuksilla. Tarkoitus oli mennä kaikki n. 1.45 vauhtia ja ilokseni huomasin lopussa, että kaikki meni alle (1.42, 1.44, 1.44, 1.43, 1.44, 1.44, 1.43, 1.43, 1.43, 1.40). Tapsan kanssa uitiin tasatahtiin samalla radalla ja jopa frekvenssi meni aikalailla tasatahtiin, kun välillä kädet palautui veteen vedon jälkeen kuin yhdestä puusta. Väliin sitten 100m verraa ja perään 2x400m lätt+pull-repertuaarilla 30s palautuksella. Aikalailla alkoi noissa pidemmissä lättärivedoissa jo Annalalla painaa, ja jäin jo vanaveteen ihan selvästi. Ensimmäinen meni vielä ihan siedettävästi 7.04, mutta viimeinen jo hiipui 7.23. Loppuun vielä verraa ja se oli siinä. Hyvä setti ja hyvä mieli jäi itsellekin. Erityisesti tuo 10x100m meni parhaiten mitä koskaan, joten alkaa taas pikkuhiljaa uinti olla noususuhdanteessa.

Tunti shoppailua väliin ja kävin perään juoksemassa matolla kiihtyvästi 45min. Tuo ei nyt enää niin hyvin kulkenutkaan. Otin sen sykkeillä, kun ei noista mattovauhdeista oikein aina osaa sanoa, kun juoksen aina silloin tällöin matolla ja vieläpä erilaisilla. 10min välein sykkeiden nosto kymmenellä, eli 135 --> 145 --> 155 --> 165 ja pieni loppuverra. Ja huomenaamulla sitten suunnistetaankin Pirkkahalliin pakkasia pakoon trainereiden ja adioksien kera.

Jos tunnistat kuvassa olevan uimarin silhuetin, sinua odottaa satumainen yllätyspalkinto, halusit tai et. Kuka?

Ei kommentteja: