keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mattorallia

Kylmä ilma ajaa kermaperseet sisätiloihin. Ja koska Pirkkahallin porukka valmistelee viikonlopun kapisia messuja koko viikon, oli pakko suunnistaa vaihteeksi juoksumatolle.

Aamusta kuitenkin duunasin tunnin verran uintia TaJujen uintivuorolla 7-8. Aika hiljaista oli, radalla ei ollut minun lisäkseni kuin Terhi. Lisäksi Ilmo kävi virnuilemassa altaan reunalla jotain epätoivoista. Aika kevyttä kelailua tuli tehtyä ja muutama pidempi siivu lempeällä vauhdilla.

Illalla sitten varsinaisen treenin kimppuun. Suunnistin siis naapuriin Elixiaan (50m kotiovelta). Ennen pääsettiä lämmittelin reilun 30min spinning-pyörällä, kevyellä pyörityksellä ja kuonaa valui jo tässä vaiheessa lattialle kiitettävä määrä. Lämmittelyn jälkeen sitten juoksumattoa raiskaamaan. Juoksumattoilu on kyllä vittumaista hommaa ja varsinkin kun siinä aletaan ahistamaan normaalia enempi lähestytäänkin jo legendaarista vitutuksen multihuipentumaa. Ohjelmassa oli 80min juoksua eri vauhteja vaihdellen. Kuumuus oli jo tässä vaiheessa sitä luokkaa, että piti huutaa korkeamman apua, eli Nighwishiä korville ja menoksi.

Ohjelma suurinpiirtein tällainen: 10min verraa 11km/h + 5x (2min 12km/h + 2min 12.5km/h) + 10min verraa 11km/h + 3min 12.5km/h + 3min 13km/h + 3min 13.5 km/h + 10min verraa 11km/h + 3min 12.5km/h + 3min 13km/h + 3min 13.5km/h + 3min verraa 11km/h + 3min 14km/h + 5min verraa 11km/h. Nyt ei ole tarjota kuin sykekäyrää teille, mutta siinä olkaa hyvät: http://connect.garmin.com/activity/148142474

Yllättävän ikävä oli pitkästä aikaa juosta kuumassa salissa vk-tyyppistä mattojuoksua, vaikkein tämän kummempi setti ollut. Normaalisti kun on saanut tuntea Pirkkahallin kuivakan ilman hyväilevän kuontaloani ja betoninkovan hierovan kosketuksen jalkapohjissani. Nooh, kait tähänkin tottuu, kun on pakko.

Treenin loputtua ihailin aikaansaamaani lammikkoa juoksumaton alla ja ihmisten jättämää turvaväliä tarkalleen 20m säteellä. Josko huomenna jotain kevveempää.

Ei kommentteja: