Eilinen oli aika kiireinen päivä. Tarkoituksena oli ahistaa tuttua miestä ihan kunnolla. Ohjelmalehtisessä luki 1h uintia + 4h fillaria + 2h juoksua. Ihan vaan treenimielessä. Normisettiä. Edellisenä päivänä tuli testattua Tohlopin vesi ja todettua uimakelpoiseksi, joten aamuysiltä patsastelin laiturilla märkäpuku päällä kuin euroopan omistaja. Siinä Teroa odotellessa paikalle lompsi joku harrastevalokuvaaja (ei ollut käsittääkseni ainakaan Aamulehdestä eikä Jallusta) ja alkoi tuhlata filmiänsä sorsien lisäksi kahteen muuhunkin räpiköijään. Terohan oli nimittäin tässä vaiheessa marssinut paikalle kuin filmitähti, pepsodenttihymyineen, kultaisine hihoineen ja aurinkolaseineen. Mä luulisin, että tuo Teron kestohymy saattais ruveta vituttamaan Ironmanin juoksun jälkipuoliskolla, koska ei todennäköisesti hyydy silloinkaan, kun vastaavasti itse toivoisi, että tulis jo se rekka ja ajaisi yli niin pääsisi tästä pahasta.
Siinä veteen kahlatessa kävi kyllä mielessä, että vois kait sitä jotain muutakin tehdä lauantaiaamuna, kun kahlata kylmähköön tummanpuhuvaan jorpakkoon. Ei vaan nyt tullut muutakaan just sillä hetkellä mieleen mitä, joten ei muuta kuin ensimmäisiä kroolivetoja tapailemaan ja menoksi. Ajatuksena oli käydä kääntymässä 3 kertaa vastakkaisen rannan laiturilla, tuo etäisyys on n. 450m per siivu, eli yhteensä tiedossa vajaa 3km kauhomista. Uinti tuntui kyllä yllättävän hyvältä. Paljon paremmalta kuin ensimmäiset uinnit viime vuonna. Hengästymistä ei tullut samaan malliin ollenkaan ja mikä ihmeellisintä, pystyin uimaan suoraan lähes koko ajan. Toisella siivulla alkoi kurssi hiukan vippaamaan vasemmistoon, ihan vaan hallitusneuvottelujen kunniaksi, mutta viimeinen siivu meni taas suoraan.
Aikaa tähän uintireissuun, joka Garminin mukaan oli 2.8km meni 59min, joka tarkoittaisi sellaista 1h20 aikaa Ironmanin uintiosuudelle. Tämähän ei riitä mihinkään, kun pitäisi mennä 5min lujempaa, nämä siivut pitäisi uida putkeen ja hiukan vielä pidempään, sekä tuolla Itävallassa on pari muutakin kaveria hakemassa omaa tilaansa jorpakossa. Terohan pakeni horisonttiin aina heti startissa, mutta ei nyt niin älyttömästi tullut eroa kuitenkaan. On se kovassa tikissä, silti, pataan tulee joka lajissa. Tuntuma oli kuitenkin kaikenkaikkiaan kevyt, vaikka toki pientä väsymystä olkapäissä ja alaselässä aölkoi oudokseltaan olla.
Ei auttanut jäädä tuleen makaamaan ja aurinkoa ottamaan, vaan pikaisesti kotio, kamojen vaihto, jokunen patukka huuleen ja taas menoksi. Alkuperäinen suunnitelma oli hyrrätä Säijän lenkkiä ympäri sen 4h, mutta speksi vaihtuikin Tottijärven lenkiksi. Pitkänniemen mielisairaalan kohdalta nappasin mukaan Teemun, kun sillä sattui tänään olemaan vapaata ulkoilua valvotussa seurassa. Pendolino olikin tänään(kin) jäätävässä vedossa ja veti lähes koko lenkin. Säijän T-risteyksessä odottelivatkin sitten Tero ja Miika. Näin jo kaukaa, että Miikalla oli aika-ajo-setti päällä, eli tempopyörä, levykiekko ja aerokypärä, jonka häntä viisi lähes perseen kohdalla perässä. Tiesin, että tänään ei taidettukaan ajaa ihan hiljaa. Kuinka oikeassa olinkaan. Yritettiin pitää peesivälejä, että saisi ihan kunnollisen Ironman-treenin, mutta täytyy myöntää, että välillä piti käydä Pendolinon peesissä haukkaamassa happea, sen verran raikasta kyyti oli, sellainen 33km/h navakkaan vastatuuleen.
Hommahan meni kuitenkin kohtuullisen nätisti ja sopuisasti aina tuonne viimeiselle taukopaikalle asti. Jyskyteltiin tuota 33km/h vauhtia peesiväleillä, välillä tankkailtiin nesteet huoltoasemalla ja ehdittiin lapioida jäätelötkin puolivälissä ja ilma oli mitä hienoin. Tästähän nautti joka solullaan. Hiukan kyllä joutui välillä jojottamaan poikien vedossa ja mun jaloissa tuntui myös vielä torstain Jumestempo (35km), joka vedettiin vaahto suussa. Terolla ja Teemulla ei tietenkään tuntunut tuo enää missään, päinvastoin, oli kuulemma vaan avannut paikkoja. Vittu, nyt täytyy muuttaa lääkitystä! Nojoo, jokatapauksessa, mussuteltiin siinä energiapatukoita bussipysäkillä viimeisellä tauolla (2h30 tässä vaiheessa takana), kun ohitse vilahti 3-4 hengen maantiefillariporukka, joilla oli tempotreeni vuorovedolla menossa. Nämä paviaanit huutelivat ohi vilahtaessaan, että ”ette saa kiinni”. Eihän tähän muuta tarvittukaan, kun Miikalla napsahti ja päästettiin piru irti. Teemu veti alussa, sellaista ”maltillista” 40km/h vauhtia ja minä myöhästyin jo alkustartista sen ratkaisevan alkukiihdytyksen. Sain kuin sainkin letkan kiinni ja sitten siirtyikin Miika keulille. Ja voi saatana mitä vetoa, Miika kun pisti vitosen silmään, niin vauhti pompsahti siihen 45km/h ja siinä sai pitää sarvista kiinni, että pysyi mukana edes peesissä. Kovin kauan ei tarvinnut tässä peesissä mittari punaisella sitten ollakaan, kun napsahti pienessä ylämäessä ketjut päältä ja sen jälkeen tuota junaa oli ihan turha yrittää kiinni. Ja hyvä näin, sillä munhan piti vielä juosta pari tuntia tähän perään, joten siinämielessä kävi tuuri. Mun päähän ei olisi kuitenkaan antanut periksi tuosta peesistä jättäytyä. En ole ihan varma saivatko jannut nämä paviaanit kiinni (vähän ristiriitaista tietoa), mutta jälkikäteen kuulin, että siinähän meni Marko Leppämäki (SM tempo hopeaa edellisvuonna) tiimikavereineen, joten kyyti oli kyllä kylmää.
Rullailin vielä loppuun pienen pätkän Säijän lenkkiä ja Kaijahan siellä pyöräili vastaan mairea virne naamallaan. Ihan sen näköinen virne kuin olisi vienyt tikkarin Nokialaisten triathlonistien kädestä. Mutta ei kai nyt oikeasti Marko tuollaista tehnyt, varmaan vaan mun mielikuvituksen tuotetta. Lenkuran pituudeksi tuli lopulta 3h30, eli hiukan jäätiin siitä 4h tavoitteesta, kun kello tikitti petollisesti myös pienten taukojen aikana. Keskivauhti näytti olevan 33.1km/h ja sykkeet 142, eli aikalailla sitä mitä pitäisi olla Ironmanissakin. Tosin tuossa oltiin pieniä aikoja peesissäkin ja vaikka oli peesivälit suurimmaksi osaksi aikaa, sehän edellyttää, että sattuu löytymään yhtä hyvää vetoapua kisassakin. Se tuli taas nimittäin todettua, että peesaamisesta on kyllä selkeästi hyötyä, vaikka olisi sen 10-13m perässä. Lisäksi oli paikoitellen aika vittumainen vastatuuli, eikä nuo hetkelliset tempoilutkaan ihan parasta keskaria tuota.
Noh, tunti taas breikkiä, pikkasen jauhelihakeittoa ja nesteitä huuleen, vartin tirsat ja taas sovitellaan lenkkareita jalkaan. Otin juomavyön mukaan, mutta eihän tuollaiset 4 pikkupulloa tällaisella 23 asteen helteellä mihinkään riitä. Nakuttelin aika tarkkaan 5:15 km-vauhtia, kun tuota vauhtia olisi tarkoitus myös kisassa juosta. Jalat tuntuivat yllättävän tuoreilta lähes koko lenkin, toki viimeinen vitonen tuntui jo vähän lihaksissa, mutta sen sijaan sykkeet oli hivenen korkeammalla kuin oli tuntuma. Tarkoitus oli juosta 145 keskisykkeillä, mutta lopputulokseksi summautui 150. Saattoi olla, että helle vaikutti vähän, sekä myös alle tehty alkuverryttely varmasti. Vauhdiksi koko tälle 2h lenkille tuli lopulta 5:12/km, joka on ihan riittävä vauhti Ironmanille. Siis minulle.
Suihkut, nesteet ja vaatteiden vaihto ja oltiinkin valmiina vaimon järkäämälle yllätys-ohjelmalle, joka oli illallinen ravintola C:ssä, vuoden ravintolaksi valitussa laitoksessa. Tämähän tietty liittyi minun 25v-synttäreihin, jotka on tänään ja joita vietän lentokoneessa kohti Seattlea ja San Diegoa.
Sen nyt kuitenkin taas oppi tästä treenistä, että 11h alitus on mahdollisuuksien rajoissa, mutta ei ole kyllä helppo. Uintia pitää saada vielä parannettua ja jalat pitää todellakin olla levänneet, kun starttipistooli kajahtaa. Ja sekin tuli selväksi, että jannut (Tero, Teemu ja Miika) on hirveessä tikissä, sääliksi käy vastustajia kisoissa kesällä.
Jaahas, rapiat 4 päivää kisaan ja tarttis vähän miettiä kisareittia ja missä kohtaa ottais irtioton porukasta.
