Huipulla tuulee

Nimittäin vuoren huipulla. Tänä aamuna ajattelin nimittäin riipaista tuonne vuorille taas. Tällä kertaa vakaa aikomus oli kuitenkin väistää tuon nyppylän ylitys toistamiseen paluumatkalla ja lasketella laaksoa pitkin Cortonan kautta takaisin Castiglion Fiorentineen. No ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa, nimittäin paluureitille osui vieläkin ahistavampi nousu Cortonaan. Pitäisi varmaan vilkaista profiilikäyriä ennen lenkkiä jatkossa. Tuosta Garminin linkistä saa vähän osviittaa profiilista, vaikka tuo Garminin korkeusmittaus hyvin suuntaa antavaa onkin: http://connect.garmin.com/activity/227955694

Lenkille tuli mittaa vajaat 3,5h ja jälkimmäinen nousupätkä ei meinannut loppua millään. Alas tultiinkin sitten taas vauhdilla ja juuri ehti huomaamaan Cortonan läpiajon. Cortonassa vastapalloon tulikin melkoinen rypäs kippurasarvisia ylämäkeen. Vähän olen jo alkanut ihmettelemäänkin missä nämä paikalliset fillaristit luuhaa. Asfaltti on muuten paikka paikoin niin heikossa hapessa, että on vain ajan kysymys, koska alkaa ensimmäistä kertaa pihinä kuulumaan. Toistaiseksi Competitionit ovat pitäneet hyvin pintansa, mutta paikat on kyllä lähteneet hampaista, sen verran mukavaa jyskytystä on etenkin noi serpentiiniosuudet.

Lila viihtyy Toscanan lämmössä mainiosti ja pihalla saa temmeltää hiukan eri tyyliin kuin Suomen koleissa vesisateissa. Nyt kun tyttö on oppinut kiepsahtamaan vatsalleen, niin neidistä on tullut sellainen väkkärä, ettei öisinkään tahdo pysyä aloillaan. Uudet opitut temput on niin kivoja, että niitä pitää reenata jatkuvalla syötöllä.

Vähän tässä odotellaan kauhunsekaisin tuntein, josko niitä hampaita alkaa pukkaamaan pihalle, sen verran ahkeraan erityisesti kirahvin pää löytää itsensä ikenien tuimaan puristukseen.

Pian ollaan viikko täällä oltu ja asetuttu hyvin taloksi. Meidän majoituspaikka on kyllä sairaan hieno: kaksikerroksinen kämppä, jossa oma etu- ja takapiha grillauspaikkoineen, kaikkine mukavuuksineen. Majoitusalueella on kaksi isompaa taloa ja kaksi pienempää (kuten tämä meidän) ja niiden yhteydessä on hieno uima-allasalue, josta on mahtavat näkymät alas laaksoon ja kaupunkiin. Ja kun meillä on vielä käytössä auto, moottoripyörä, fillarit ja muut, niin ei tässä nyt oikein keksi mitä puuttuisi tai toivoisi olevan toisin. Kerrankin mesta ylitti etukäteislupaukset ja itse paikka oli vieläkin upeamman näköinen ja laadulla rakennettu, vaikka vertaa tuunattuihin mainoskuviin netissä. La Capanna, painakaas mieleenne, jos vastaava reissu joskus kiinnostaa.

Pallopaita

Jonkin verran on ehtinyt jo lähikyliin tutustua, autolla, fillarilla ja juosten. Ehdottomia suosikkeja on nuo pienet, vanhat, pikkukylät, jotka on vielä tyypillisesti rakennettu jonkun kukkulan päälle. Sehän vaan tarkoittaa aina pientä puristusta putkelta tai pohkeista, notta pääsee mestoille.

Hiukan eri tyyliin tämä kansakunta arvostaa fillaristeja ja kestävyysurheilijoita, kuin nykypäivän härmäläinen. Itseäni nyt en välttämättä lue urheilijaksi, vaan kuntoilijaksi, mutta vastasin kyllä tänä aamuna "si, si", kun liikennevaloissa fillarini viereen valutteli joku paikallinen juippi autollaan, ruuvasi ikkunan auki ja kysyi italiaksi, että ootkos sinä nyt sellainen triathlonisti. Autot odottavat kiltisti takana, vaikka yrität viittelöidä ajamaan ohi ja ohittavat sitten, kun on riittävästi tilaa. Ja tämä arvostus vielä korostuu, kun nämä maanteiden Teuvot ajelevat muuten näillä mutkateillä kuin reikäpäiset. Ja aina tulee kohteliaita kädenheilautuksia ja hyvien huomenien toivotuksia, kun aamulenkillä sotken menemään.

Eilen kokeilin hakea pallopaitaa tuolta vuoristosta ja heilautin tuon vieressä olevan nyppylän yli. Oli sitten astetta kovempi ja pidempi serpentiininousu, joutui jopa pienemmän eturattaan ottamaan käyttöön. Cervelo P2 ei "varsinaisesti" ole tehty vuorikaurismaiseen kiipeämiseen ja tämä kyllä alkoi tuntumaan kropassakin reissun jossain vaiheessa.Tuon kuvan otin jossain kohtaa servanousua. Alas tultiinkin sitten sellaista haipakkaa, etten kyllä ihan uskaltanut posottaa sen mitä pääsee. Nyppylän takana olikin sitten taas laaksossa ihan maalaismaisemaa ja maanviljelystä traktoreineen puimureineen. Ihailin sitä jonkusen kymmenen kilometriä, lapioin välillä banaanit takataskusta naamariin ja kiepsautin samaa reittiä takaisin. Reilu 3h sai taas nauttia koko rahan edestä.

Tänä aamuna lepuuttelin hiukan nousujalkoja ja ajelin vaihteeksi vaan tuolla laakson pohjalla ja kävin kääntymässä Cortonan kaupungissa. Olipa hienoa vaihteeksi paahtaa pelkästään aeroasennossa, ottaa kisaa traktoreiden kanssa ja pyöritellä keveesti. Vajaa pari tuntia fillaria ensin alle, nousu takaisin "kämpille", pikainen vaihto lenkkareiden päälle ja reilu puoli tuntia juoksua. Otin settiin mukaan 3km kiristyvää, eli sykkeiden nosto kilsan välein 145 -> 155 -> 165. Kyllä Annalan kone aamusta on aika nihkeä käymään kovilla kierroksilla ja energiaakaan ei ylenmäärin ole, joten aika hankalaltahan tuo välillä tuntui, vaikka sykkeet ei tuon kummemmat olleet. Vauhti sen sijaan oli ihan ok.

Huomenaamulla voisi tehdä tuon saman vuoristoetapin, mutta josko pyöräyttäisi Cortonan kautta takaisin, eli 3h olisi tiedossa taas lystiä. Viikonloppuna voisi tehdä muutenkin iskuja lähimaastoon ihan autolla, erityisesti Siena ja Chiantin viinialueet huutelee nyt meidän nimiä seireenien lailla. Mutta, näistä sitten myöhemmin.

Kadonneen peruskunnon metsästys

Nythän on käynyt niin, että tästä elämästä on alkanut täällä oikein kunnolla nauttimaan. Naama on näkkärillä koko ajan ja italialainen kiireetön meininki sopii lomalle just hyvin. Kun koto-Suomessa pakastinkorjaaja viipyi analyysiä tekemässä sen 2min lopuksi todeten, että vaihtoon menee, meidän astianpesukoneen korjaamiseen tarvittiin 4-5 kylän miestä puoli päivää ja jokunen toimiston tätikin kävi tilannetta analysoimassa. Lattia revittiin auki ja vasaraa pienempää työkalua ei tainnut olla käytössä äänistä päätellen. Mihinkään ei kuitenkaan ollut kiire ja lopputuloksena astianpesukone kehrää kivasti ja kaupan päälle opastettiin vielä kädestä pitäen aparaattia käyttämään paikallisella kielellä ja body languagella. Ainiin, koto-Suomessa oleva pakastin on edelleen korjaamatta, että se meidänkin tehokkuus on välillä niin näennäistä.

On sitä reeniäkin saatu vähän raavittua kasaan. Sen verran pääsi peruskunto (alle aerobisen tehot siis) nitkahtamaan kesän aikana, että yllättävän alhaalta taas ainakin vauhtien puolesta saa lähteä liikkeelle pohjaa rakentamaan. Eilen aamusta tein vajaan kolmen tunnin lenkin tuonne Sienan suuntaan ja osui siihen matkalle yksi kunnon töyssykin. Näytti kartalta taas sellaiselta nyppylältä, että Annala heilahtaa sen yli muutamalla polkaisulla. No ei ihan mennyt. Ihmettelin kun nousun alussa vanha papparainen naureskeli talonsa pihasta partaansa ja puristeli päätään. Ymmärsin kehon kielen vasta nousun lopussa. Otin tuon yllä olevan kuvan sieltä samalla kun keräilin voimia ja rohkeutta laskuosuudelle. Yllättäen siis kintut on melkoisen soikeena, vaikka olenkin hyvin lempeillä sykkeillä (ja vauhdeilla) noita sotkenut.

Tänä aamuna kävin vaihteeksi juoksemassa tuossa laakson pohjalla. Ja kyllä oli vauhditkin pohjalla, joten ei niistä sen enempää. Reilun parin tunnin lenkki siitä siunaantui. Ajatus oli vielä tuohon loppuun hiukan kiivetä serpentiiniä, mutta alkoi jo sen verran jaloissa väsy painaa ja energiat loppua (kun hyökkäsin suoraan herättyäni radalle), että riitti ihan tuo joka lenkin kruunaava loppunousu "kämpille". Alla vielä kuva tuosta meidän majapaikasta kun saatiin levitettyä jo osa kalustosta pihapiiriin.

Toscana - viisi viikkoa kärsimystä

Eilen asettauduttiin taloksi tänne Toscanan ytimeen, Castiglion Fiorentineen, maaseudulle siis. Majoituspaikkana meillä on reilu 80 neliötä kivitaloa kahdessa kerroksessa ja asukkeina itseni lisäksi vaimo, Lila 4kk, anoppi ja appiukko. Ajatuksena tällä lomalla on pääosin lomailu ja rentouminen, elämästä nauttiminen. Toki urheiluakin on kuvioissa ja mukana on kaikki vermeet märkäpuvusta Cerveloon. Tässä vaiheessa vuotta mun reeni painottuu hyvin paljon ihan peruslenkkeihin ja ajatuksissa on tehdä retkeilynomaisesti pitkiä fillarilenkkejä ristiin rastiin Toscanaa. Treenit pääosin aamulla, ennen kuin muu porukka on kunnolla hereillä, niin pysyy paketti jotenkin kasassa. Iltapäivisin sitten jos ehtii/jaksaa, niin toisinaan napakampaa settiä. Välillä pitkikset aamulla juosten. Uintitaukoa pidän vielä perjantaihin asti, kun kolvistani löytyi tällä kertaa polyyppi (joka selittää näitä tukkoisuuskuvioita tältä vuodelta lisää), joten viikon kortisonikuuri on meneillään, enkä turhaan viitsi tätä riskeerata. Majoituksen yhteydessä on myös 15m uima-allas, lähikylässä maauimalla kunnollisine ratoineen ja ilmeisesti uimakelpoinen järvi 15km päässä, joten uintimahdollisuuksiakin on. Uinti on nyt kuitenkin viimeisenä järjestyksessä ja jokatapauksessa, kun kotiudun viiden viikon päästä, alkaa vasta varsinainen uintiharjoittelu kunnon kuurilla.

Eilen jo ehdin reissusta väsyneenä ja niukoilla yöunilla käydä juoksulenkillä vajaan tunnin ja puitteet on kyllä mitä mainioimmat. Lenkkipolkuja löytyy niin asfaltilla kuin maastossakin lähtien ulko-ovelta. On tasaista maastoa viiniviljelmien keskellä laaksossa ja vajaan kilometrin päässä kämpästämme alkaa vuoristoa, joten napakampaakin nousua riittää. Eilen jalat ja kroppa oli kyllä todella tyhjät ja lenkki oli laahustamista, vaikka mieli olikin iloinen. Aamulla kävin ulkoiluttamassa Cerveloa 2,5h lenkin verran ja fillarireiteissä löytyy. Pientä tieverkostoa tuntuu riittävän tajuton määrä ja asfaltti on pääosin loistavassa kunnossa. Autoliikennettäkin on todella vähän ja tämä kansa kunnioittaa fillaristeja vähän eri tyyliin kuin perushärmäläinen. Suu oli hevosenkengällä koko lenkin ajan. Ajelin pääsosin laaksossa loputtomien viiniviljelmien, oliivipuiden ja auringonkukkapeltojen keskellä, mutta osan aikaa mankeloin myös kumpuilevaa baanaa, joka toi mukavasti vaihtelua. Loppuun vielä kävin kokeilemassa vuoriston alkupään serpentiininousua ja sekin maistui vaihteeksi kivalle. Loppunousu majoituspaikkaan on muuten mukava päätös lenkille, kun saa puristaa putkelta jongin verran, ettei mene kävelyttämiseksi. Eikä se juostenkaan muuten ihan helposti noussut. Tämä tekee vaan hyvää tällaiselle tasamaajuhdalle saada vähän uusia ärsykkeitä. Jotenkin on jo ehtinyt käydä mielessä, miten maltillisena nuo reenit saankaan lopulta näissä puitteissa pysymään.

Tuo kuvan näkymä on tuolta meidän majoituspaikasta. Ei tää kauhean väärin ole, en mä muuta osaa todeta ;)

Takakireetä

Alkoi sen verran kupolissa kihelmöimään tämä velttoilu ja sipaisin ensin eilen 2h juoksulenkin tuolla Kaupin suunnalla. Oudokseltaan muuten taas tuntui täristely jaloissa,erityisesti pohkeissa, kun varmaan edellinen tuntia pidempi juoksu on tuolta kevään korvilta. Ja vauhtikaan ei ollut edes kovin kummoista. Noh, josko se tästä taas pk-juoksu alkaa lenkki lenkiltä pygääntyä.

Tänään sitten ajauduin rytmiryhmän jatkoksi astetta takakireemmälle fillarilenkille. Tarkoitus oli pörräillä Säijän suunnalla vajaa kolme tuntia aavistuksen kovemmalla vauhdilla. Mulle kyllä myytiin tämä treeni sillai, että ajellaan sellaista 35 km/h vauhtia ja mä voin sit päättää ajanko peesivälillä, peesissä, vai otanko irtioton. Noh, 10km alkuverran jälkeen alettiin pörräämään Säijän takalenkkiä, joka on sellaisen vajaa 20km. Vauhdinpitäjänä toimi muuan Jarmo Hast ja letkassa perässä köyhän talon porsaat minä, Litmanen, Tapsa, Leuku ja myöhemmin Rousi. Tarkkaan ottaen Paroni Leuku ei ole mikään köyhän talon porsas, mutta ei siitä sen enempää.

Siinä starttia aloitellessa luovuin vielä sykemittaristanikin juoniorilupauksen hyväksi, joten tänään mentiinkin sitten tunteella ja ilman mitään hajua vauhdista. Ajatuksena oli roikkua peesivälillä (10m) niin kauan kuin jaksaa ja tehdä välillä lyhyitä iskuja Jamon ohi ihan vaan vittuillakseni. Ekat kaksi kieppiä onnistuinkin ihan hyvin ajelemaan peesivälillä ja 5-10km välein noin kilsan mittaisia iskuja. Tokan kiekan loppuun latasin niin lujaa kun näistä ripakintuista pääsee ja siitä ei tainnut jalat toipua enää ollenkaan ihan täysin. Kolmannella kierroksella yritin vielä roikkua peesivälillä, mutta alkoi tuo takarengaskin kummasti kiinnostaa tällä kierroksella, ehkä puolet ajasta, erityisesti iskujen jälkeen. Veturi oli myös unohtanut mainita, että vauhti kiristyy pikkuhiljaa. Ilmankos alkoi kintereissä tuntua. Viimeisellä rundilla sitten Litmasellakin alkoi petroli palamaan ja vastaiskuja alkoi sadella sieltäkin suunnalta. Välillä sai kyllä peesissäkin puristaa, joten jos en ollut Peten kanssa iskutuksissa, niin istuin kyllä kiltisti peesissä. Kun neljännen kiekan jälkeen ynnättiin vauhdit, niin ne meni suurinpiirtein 36, 36.8, 38.5 ja 39.5. Loppu"verra" menikin sitten 10km verran Jamon perässä paronin pihaan 38 km/h. Mitenkä musta ei olo tuntunut loppuverran jälkeen kovinkaan palautuneelta?

Jalat oli kyllä oudokseltaan moisesta vauhdista ja varsinkin iskuista soikeena, mutta hyvä fiilis jäi kyllä ja kelikin oli mitä mainioin. Pientä vastapalloa tuuli kyllä ajoittain tarjoili, mutta niinhän se tuppaa tekemään. Jamo lähti toki lämmittelyn jälkeen vielä radalle rempomaan, itsellä ei käynyt kyllä mielessäkään.

Tämä olikin sitten viimeinen lenkura Suomessa Cervelolla tämän vuoden puolella ja illalla olikin fillarin kasausta Toscanan reissua varten.

Ylimenoa

Kyllä mä oon yrittänyt tämän viikon velttoilla. Ihan oikeesti. Mutta ei vaan oikein osaa. Suunnittelemattomasti on ollut siis tarkoitus liikkua tämä ja ensi viikko kun siltä tuntuu. Ilmeisesti loppukausi oli kuitenkin niin kevyt, sekä kisojen, että treenien suhteen, ettei tunnu kroppa, eikä psyyke mitään paussia kaipaavan.

Noh, jokatapauksessa alkuviikosta muutama kevyt fillarilenkki, vesijumppaa, pari päivää lepoa ja tänään tunnun juoksulenkki. Huomenna voisi käydä taas polkemassa vettä vähän joka suunnassa ja sunnuntaina ehkä jotain astetta ahistavampaa. Katellaan nyt. Ens vuoden kujeet alkaa selkiytymään ja otsikon jo muutinkin, mutta näistä ensi viikolla enemmän.

SM Duathlon (pitkä matka)

Nauratti jo otsikkoa kirjoittaessa, että voiko 10km+40km+10km tosiaan olla pitkä matka? Kai se sitten voi. No, joka tapauksessa päätin käväistä tuollaisissa karkeloissa vaihteeksi kun uidakaan ei saa ja halusin vielä ottaa kunnolla pataan ennen lyhyttä ylimenokautta ja tähtäimen asettamista ensi vuoteen. Treeni on ollut hyvin vähäistä viime viikkoina ja se nostikin kunnon hetkellisesti ylös, piikki taisi olla pari viikkoa sitten kun piti käydä Kivitipussa puolikkaalla. No, en käynyt.

Ainiin, itse kisaan. Etukäteen vilkaisemieni profiilien perusteella reitin piti olla kohtuu tasainen ja ainakaan kovia mäkiä ei pitänyt oleman. Vaan kuinkas kävikään. Pelipaikoilla jo tuli selväksi, että juoksureitillä saa muutaman kerran vetää nelivedon päälle ja fillarillakaan ei tarvitse juuri aeroasentoon vaivautua. Eli just tätä mä oon aina halunnut.

Mutta, ei auttanut itku markkinoilla vaan liikkeelle, eli juoksemaan ensin. Ajatus oli juosta eka kymppi (ei kyllä tainnut olla ihan täys kymppi lähempänä ysiä) sellaista 4.20 kilsavauhtia, mutta eihän se näissä maastoissa oikein onnistunut. En ole vielä purkanut masiinaa, mutta luulisin keskivauhdin olleen siinä 4.20-4.30 välillä, sykkeet paukkui kyllä 170 tuntumassa, vaikka piti olla 5-10 pykälää alempi, mutta en jaksanut välittää kun juoksu muuten tuntui keveeltä. Vaihdossa normaalista poiketen kengät jalkaa ja niillä juosten aloituspaikalle. Oli nimittäin pään kokoista kivimurskaa ajettu siihen väliin, joten olis pitänyt olla fakiiri, että sen yli olisi levitoinut. Ekat kilsat yritin tiputella sykettä alas, mikä olikin helvetin helppoa, kun alkumatkalle oli kasattu pari Mt Everestiä. Vihdoin sain jossain alamäissä sykkeet alas ja sitten alkoikin varsinainen hauskuus. Alkoi nimittäin satamaan. Ja pian huomasin, että asfaltti alkaa muuttumaan valkeaksi. Ja sit huomasin kun alkoi käsistä irtoilla nahanpaloja ja iho meni mukavasti vereslihalle. Tässä kohtaa tuli jokunen keskeyttänyt vastaan ja joku oli vetänyt pannutkin. Tais olla vielä mun sarjalaisia. Ehkä. No ei siinä mitään, mutta pelkällä triathlon topilla käsisuojien kera alkoi tulla piakkoin niin kylmä, että jannu alkoi hytisemään horkassa. Olis pitänyt vetää vaan Frankun jälkeen se rasvaprosentti ylös, niin tääkin olis kivuttomampaa. Pian oli niin kylmä, että vaihteiden vaihto ei oikein enää onnistunut, saatika sitten juominen. Jotenkin sain nautiskeltua fillariosuuden loppuun, mutta keskarit ei varmasti päätä huimanneet, olisko ollut jossain 34-35km/h tuntumassa.

Juoksuhan vasta olikin mukavaa, kun jaloissa ei ollut mitään tuntoa, niin kuin halvaantunut olisi ollut liikkeellä. Hiukan sentään muu ruho lämpeni pikkuhiljaa, mutta vauhti oli varmasti hiljaisempaa kuin ekalla setillä, olisko ollut jotain 4.35/km kulmilla. Alkumatkalla ohitin pari jannua, mutta loppumatkasta jäi vähän viimeinen puristus jäämättä, kun ei ollut oikein lähellä ketään kirittäjää. Vasta kun tulin "stadikalle" huomasin, että siinä olisi ollut kohtuu lähellä vielä pari juippia. Ei kun maaliin ja vapina päälle.

Kun aloin pläräilemään "tuloslistoja", niin huomasin ihmetyksekseni, että tulin maaliin sarjassani toisena, eli SM-hopeaa! Ei nyt kyllä kauheasti omista ansiosta, vaan muiden epäonnesta ja vastoinkäymisistä. Hyvä fiilis tästäkin jäi ja sulattelin tovin riivittyä ruhoani kuumassa suihkussa.

Nyt tarkoitus pitää pari viikkoa sellaista suunnittelematonta treenausta ja sitten alkaakin jo pk-kausi, jota odotan innolla. Tiedossahan on nimittäin viitisen viikkoa lomaa Toscanassa ja eiköhän siellä välillä ehdi fillariakin ulkoiluttamaan :)