Esi-Teivo Cup

Lauantaina oli taas kaveri rei'itetty numerolapulla ja tuska kelloa vastaan oli edessä. Alkuviikosta koetin tehdä jotain treenintynkää ja vähän jo aloittelinkin tutustumista jalkapainotteiseen lihaskuntotreeniin, tähtäimenä vain ja ainoastaan valoakin nopeampi eteneminen Spessulla kesällä ja Rothissa. No pohkeet oli täysin jumissa keskiviikkoon asti ja sitten kun ne alkoi kuulostaa jonkinlaiselta sain perseen, reidet ja takareidet puntilla juntturaan. Loppuviikko sit puhalleltiin muniin, että saisi edes jonkinlaisen juoksun aikaiseksi.

Alkuverrassa jalat tuntui kyllä yllättävän hyvältä. Paljon paremmalta kun viikon ainoassa juoksutreenissä keskiviikkona, joka oli vaan ihan perus 1h pk, ruskoilla maustettuna. Hiukan siinä tuli kiire starttiviivalle, kun meni verra vähän pitkäksi, mutta ihan hyvin ehdin 3s ennen kyyristymään sinne keskelle oikeiden juoksijoiden taakse. Jo verrassa tuli selväksi, että menomatka mennään myötäiseen ja paluu hiivutaan vastapalloon ja osuu siihen pieni nousukin. Eka kilsa lähti totutusti vähän käsistä ja himmailin vauhtia ensimmäisten satojen metrien jälkeen. Eka kilsamerkki napsahti 3.49. Toinen kilsa alamäkeen, mutta ihmeellisesti tuuli pyöri välillä sivuvastaiseen, 3.53 ja siinä vaiheessa pari jannua hivuttautui peesistä ohi. Kolmaskin meinas mennä, mutta ei sitten kuitenkaan. Jälkikäteen viisastelleena, olis pitänyt hyökätä tuohon peesiin, kun nyt sain juosta takaisin vastatuuleen yksin. Ei vaan oikein uskaltanut, luulin että vauhti oli mulle liian kovaa. Ei olisi ollut. Kolmas kilsa kääntöpaikan jälkeen 4.01. Kääntöpaikalla Pjh huuteli kannustavasti, notta reilu etumatka Tappiin, älä nyt saatana hyydy. Oonko mä muka joskus hyytynyt liian kovaan alkuvauhtiin, ihmettelin? Neljäs kilsa mentiinkin sitten vastatuuleen ja pieneen vastamäkeen, joten en panikoitunut, vaikka kilsa olikin selvästi hitaampi 4.12. Viimeinen kilsa sitten pieneen alamäkeen ja vastatuuleen maalisuoralla. Kuulin takana maanjäristystä muistuttavan töminän loppuliu'ussa. Tappihan sieltä yritti hivuttautua skalppi ojossa  iholle ja ohi. Sain kuitenkin vielä jotenkin pidettyä juoksuni kasassa ja 8s ennen Tappia maalissa. 19.54 ja 20min alituksen vaatima kosto täytetty. Tämä olikin ainoa sauma iskeä, nyt kun Pirkkalan kestävyyskone saa tonnin vedot pyörimään, häipyy tuo selkä todennäköisesti jo seuraavassa Teivossa horisonttiin.

Ensi viikolla sitten enemmän punttia ja wattipyöräilyä ja tarkoitus mitata myös lähtötaso (ftp) trainerilla, jos vaan saan itseni aseella uhaten usutettua trainerin päälle. Jo nyt ottaa kipeetä.

Kankaanpään puolikas

Kankaanpään maraton ravattiin viime lauantaina ja sain kuin sainkin raahattua itseni puolikkaan viivalle, vaikkakin taas minuuttiaikataululla tuokin reissu tuli tehtyä. Aamulla ajo Kankaanpäähän, ilmoittautuminen, verrat, juoksu ja välitön poistuminen paikalta häntä koipien välissä. Nooh, sain sentään niistettyä ennätyksestä parisen minuuttia, mutta en ole kolmeen vuoteen tätä matkaa juossutkaan.

1.30 alitusta lähdettiin juoksemaan ja alku tuntui ihan hyvältä. Ensimmäinen kilsa meni jarrutellen 3.58, mutta siinä on lievää alamäkeä mukana. Sen jälkeen kilsavauhti vakioitui aikalailla 4.15:een mikä on juurikin se tavoitevauhti. kymppiin asti meni siis vielä suhteellisen helposti, mutta olin silti sellaisen 15s jäljessä alitusta puolimatkassa. Minun Garmin kyllä näytti aavistuksen pidempää lenkkiä kuin virallinen mittaus ja kilsat napsahtelivatkin hiukan liian aikaisin mittariin. Eiköhän se virallinen mittaus tässä kuitenkin lähempänän oikeaa ole. Muutaman jannun kanssa kokeiltiin vielä toiselle kierrokselle lähdettäessä hiukan kiristää vauhtia ja hiukan se taisi parantuakin tuonne 14-15 kilsaan asti, mutta sen jälkeen annoin vähän liian helposti periksi ja kilsat alkoivat olla 4.20:ssä järjestään. Sykkeiden mukaan ei menty anakynnyksen yli kuin viimeisellä kilometrillä ja jotenkin jäi sellainen fiilis itsellenikin, että ei oikein saanut laitettua viimeistä puristusta peliin vaan päästin itseni kohtuu helpolla. Maalissa oma kello näytti 1.30.57, mutta taitaa olla niin, että virallisissa tuloksissa on vain nettoaikaa tajolla ja se näyttää vähän enemmän kun en kehdannut mustien miesten kanssa tällä juoksuvauhdilla ihan eturiviinkään mennä. Garmin näytti lopussa 21.26km, 4.16/km ja syke 167. Vitutus siis alkoi kalvamaan välittömästi mieltä ja aloin miettimään seuraavaa kostoa ruholle ja sielulle. Ajatus on esi-Teivo ensi lauantaina, eli 5km alle 20min. Tässä on vaan jalat, erityisesti pohkeet edelleen yllättävän kipeät tuosta juoksusta, että saas nähdä kuinka herkkään kuntoon saa itsensä rouhittua. Tällä viikolla aloitin vielä kaiken lisäksi lihasvoiman hankinnan fillaria varten, joten voipi olla, että sitä ehtii jumittaa itsensä lauantaiksi jo varsin näyttävään juoksuryhtiin.

Ryöstin muuten tuon kuvan yhdeltä humanistilta kun oltiin reilu viikko sitten viettämässä poikien päivää ja tuli sitä maastopyörälläkin roikoteltua kyseisen herran jojossa. Oli kyllä makee päivä kaiken kaikkiaan.

Big Dance

Ei. En tarkoita minun, Jirin ja Terpan huomisiltaista tanssahtelua paljettipuvuissa diskopallon alla. Vaan huomenillalla starttaavaa Ironman World Championshipiä Hawaiilla, tuttavallisemmin Konalla. Miesten kisasta ainakin on tulossa niin mielenkiintoinen otatus, että mestaria on vaikea veikata. Lisäksi kisassa on toisaalta niin paljon kovia fillarikuskia, sekä pelkomomentin heille aiheuttavia sairaan kovia juoksijoita, että fillariosuudella nähdään varmasti melkoista rock'n rollia. Vähän toivoisin nyt sakemannille tästä voittoa. Kuka vaan kelpaa, Frodo, Kienle tai Raelert. Tuskin kuitenkaan viimeisellä realismia. Pahaa kuitenkin pelkään, että joku kokenut kettu tämän klaaraa tälläkin kertaa.

Naisissa ei taida olla kuin yksi suosikki. Rinda Carfraella on niin jäätävä tuo juoksu noissa olosuhteissa, että hänen kampeaminen keulilta on vähän hankalampi temppu. Vähän luulen, että Ryf ja Joyce pahimmat haastajat ja Ryf tulee ensimmäisenä T2:lle ja siitä se kissa-hiiri leikki alkaa ja takaa-ajajana tällä kertaa hiiri.

Ennen kisaa vedetään toki isännän mieliksi vähän uintia ja MTB:tä alle, niin pääsee tunnelmaan mukaan. Bring it on!

Kaikki hauska loppuu aikanaan

Alkuviikko meni hyvin pitkälti Firenzessä, jossa tuli juostua vain tiistaina aamulenkin ja 15km iltapäivällä, kun olin mutterikuriirina appiukon HD:tä varten. Maanantai menikin levossa ja keskiviikkona kevyt, vajaan tunnin juoksulenkki taas maaseudulla. Firenzessä majoittauduttiin Ponte Vecchion kyljessä (kuva), joen paremmalla puolella, eli aidossa Firenzessä, joka oli paljon kesympää turisteista.

To-la ohjelmassa olikin sitten maaseutumatkaa fillarilla pitkin poikin Toscanan upeita maisemia. Torstaina veistelin ensin vajaa 3h heti aamusta ja leivoin sinne sisään puolivälissä myös 20min FTP-testin. Vaikka watit olivatkin nousseet 10% kolmen viikon takaisesta, niin onhan ne lukemat sen verran nuhaiset, että Tiedän Mitä Teen Ensi Talvena II. Ja tuo testi nyt ei ollut ihan vakio-olosuhteissa tehty verrattuna aikaisempaan. Noita FTP-testejä olisi tarkoitus tehdä talvella kerran kuukaudessa trainerilla ja se saattaakin vaatia aavistuksen verran enemmän ammoniakkia sierainten alle. Perjantaina otin taas vähän mäkisempää reittiä ja kiertelin lähikylien kukkuloita 3h30 aamusesta. Virne oli levee koko lenkin ajan, sellainen idioottimainen kestohymy päällä. Nooh, pian se hymy hyytyy, kun päästään tänään myöhään keskiyöllä kotiin asti, jos Finnair niin suo. Tänään aamusta vielä riipaisin kevyen 1,5h fillarin aamuseiskalta, ennen kuin alettiin survoa Shiviä ja muuta kamaa takaisin säkkiin. Suurin osahan TRI-kamoista matkustaa Suomeen vasta reilun parin viikon päästä Harrikan kanssa peräkärryssä, joten siinä mielessä pääsee tosi helpolla kamojen roudaamisen suhteen.

Kaikki lenkit muuten tuli tehtyä vesilenkkeinä, kun on tuo rasva-aineenvaihdunta päässyt vähän rapistumaan ja sitä oli tarkoitus vähän korjata täällä. Ja kyllä se korjaantuikin. Mäistä huolimatta 3h30 lenkki meni jo ihan helposti ilman lisäenergioita. Toki aina heti lenkin jälkeen imuroin jääkaapin tyhjäksi valoja myöten, niin palautuu mahdollisimman nopeasti. Määrät jäi jonkin verran ujoksi ekasta viikosta, mutta pikkasen alle 15h nyt kuitenkin. Jalat ei kuitenkaan tunnu nyt läheskään yhtä väsyneiltä ja rasittuneilta kun alkureissun mäkishokkihoidon jälkeen. Tarkoitus oli juosta vielä puolikas tässä syksyllä Kankaanpäässä, mutta harkitaan nyt rauhassa mitä sen kanssa tehdään. Pientä limaa nimittäin kurkussa edelleen ja jotenkin on sellainen fiilis, että tämä parin viikon fillarikuuri ei ole ainakaan mun juoksunopeutta parantanut.

Kyllä nyt on sellainen fiilis, että tänne pitää päästä ensi syksynä uudelleen, on tää sen verran makee reissu ollut taas. Tarvii vaan jotenkin puhua tuo Lasse pyörryksiin ja perheineen mukaan sille reissulle.

Huomenna muuten kisataan Ironman Barcelona, jossa olin viime vuonna ja paikalla on tuttuja pilvin pimein. Voisi melkein puhua Tajujen kotikisasta. Kyllä niin tekisi toisaalta mieli olla tuolla mukana, mutta tällä kertaa ei vaan onnistunut. Älyttömästi tsemppiä kaikille, erityisesti Pirkanmaan TRI-pervoille! Perstuntuma on se, että tuonne(kin) pitää päästä taas ensi vuonna mukaan.