SM-Duathlon 18.5

Kävin ihmettelemässä Duathlonin ihmeellistä maailmaa viime sunnuntaina Seinäjoella. Maanantaiaamuna olikin jo lento Seattleen, jossa luppoaikaa oli olemattoman vähän, joten sain jotain kirjoitettua vasta paluulennolla.
Reissuhan lähti rapeasti liikkeelle, kun huomasin puolivälissä matkaa, että mullahan ei ole pyöräilykenkiä mukana. Apukuskina toiminut J. Vilppola ei tätä kisasta vetäytymiskikkaa valitettavasti ostanut, vaan hoiti minulle lennosta Tuunasen Kimmon avustuksella nätit naisten pyöräilykengät polkimien kera ja minä olin onnesta soikeena.

Treenit ovat menneet tänä talvena ja keväänä sairastelujen ja matkustelujen takia persiilleen, joten mitään muuta odotuksia minulla ei tuonne ollut kuin hyvän treenin tekeminen epämukavuusalueen ulkopuilella. Häröilyjen jälkeen paukusta liikkeelle ja asettauduin jononjatkuksi juoksentelemaan ekan 10km osuuden sellaista 4.15-4.20 km-vauhtia. Juoksu tuntui tahmealta alusta lähtien ja seurasin vain katseella kun kärki pakeni horisonttiin. Ekan osuuden aika oli 40min tuntumassa, mutta reitti oli kyllä reippaasti alimittainen.

Vaihto ei mennyt ihan liukkaasti, sillä tuunatut pyöräilykengät ei oikein meinanneet sujahtaa jalkaan lennosta, vaan niitä sai työstää siinä vauhdista jonkin aikaa. Ei siinä nyt niin kauheast i aikaa kulunut, mutta juuri sen verran, että ainakin yksi hyvä selkä katosi pisteeksi horisonttiin (en tiedä kuka, mutta huomasin että poljettiin aika samaa vauhtia kun ero pysyi samana ja porukassa tuo olisi voinut taittua aavistuksen verran helpommin. Pyörä tuntui kyllä hyvälle ja ottaen huomioon varsin vähäiset kilometrit tähän mennessä homma kulki aavistuksen verran yläkanttiin. Poljin suurimman osan ajasta yksi, lopussa sain muutamia yksittäisiä taistelijoita kiinni ja samoin naisten sarjan kärjen. Keskivauhdiksi tuli suurinpiirtein 36.6kmh. Ei vaan vielä tässä kohtaa tuon kovempaa irronnut, mutta ihan ok.

Viimeinen juoksu (5km) tuntuikin sitten juuri niin vittumaiselta kuin saattoi odottaakin. Ei pystynyt yhtään kiristämään vauhtia ensimmäisestä juoksusta, vaikka näin oli vakaa aikomus, vaan juoksin sen kutakuinkin samaa vauhtia kuin ensimmäisenkin. Lopputuloksissa viides ja tuon korkeammalle ei olisi ollut asiaa, vaikka olisi ollut minkälaisessa tikissä, sen verran kovaa kärkinelikko pianeli menemään Jirin johdolla.

Alkuviikko onkin sitten mennyt reissussa ja sentään parina aamuna kun heräsin Seattlessa jo neljän jälkeen sain tehtyä uinnin + juoksun. Nyt istun Heathrowlla odottelemassa jatkolentoa. Tarkoitus olisi mättää määrää koneeseen seuraavat viikot, mutta jetlag on hiukan kysymysmerkki.

Californication

No niinhän siinä sitten lopulta kävi, että juuri kun pääsi hyvään nosteeseen treeneissä, niin iski sitkeän taudin keuhkoputken tulehduksen muodossa ja treenikäyrä näyttää viivaa puolentoista viikon ajalta. Reissasin vielä taudin kourissa Kaliforniaan lomamatkalle, mutta onneksi pöpö vihdoin katosi Kalifornian taivaan alla parissa päivässä. Kahden viikon lomareissu ei nyt varsinaisesti treenireissu ollut, vaan chillailua ja uuden kokemista perheen kanssa. Näin ollen treeni alkoi taas alusta vasta pikkuhiljaa viime viikonloppuna. Toki muutama fillarilenkki tuli heitettyä San Diegossa Terpan kanssa ekalla viikolla ja aloiteltua juoksukuuria San Fransiscon mäkisissä maastoissa toisella viikolla, mutta treenitunteja ei hirveästi tullut kasaan. UIntia on tullut viimeisen kolmen viikon ajan yksi kappale. Homma ei siis näin kesän kynnyksellä vaikuta tänä vuonna kauhean lupaavalle, mutta katotaan nyt mitä tästä saadaan leivottua kasaan

Viime viikonloppuna sain vasta Shivinkin imemään asfalttia ja hyvinhän se sitä imeekin. Valitettavasti vaan sekin näyttää tarvivan hevosvoimia taakseen, että kulkee kovaa. Vielä niitä ei kauheasti ole, eikä mikään ihme. Fillarin päällä ei ole viimeisen puolen vuoden aikana ole kauheasti tullut kulutettua aikaa ja pyöräily jos mikä, vaatii kilsoja että kulku on kohdallaan. Lauantaina suhattiin poikien (ja tyttöjen) kanssa duathlonia Säijässä ja sunnuntaina 2,5h mankelointia pk:lla. Kyllä tuli väsymys nopeesti kinttuihin ja tehoja ei saa ulos nimeksikään. Tänään vielä kokeilin pientä tempovirittelyä, mutta ei nyt ainakaan vielä irronnut vauhtia nimeksikään. Seuraavat viikot tuonne Pirkkaan asti fokus on kuitenkin tiukasti fillarissa ja tarkoitus saada alle niin määrää kuin tehojakin.

Juoksussa määrät on nyt pienemmät ja ne vähät kilsat yritetään käyttää joko tehoihin tai sitten aerobisen koneiston parantamiseen, eli vauhdit pitäisi olla hyvin polarisoituneita: joko kovaa tai tosi hiljaa.

Uinti on nyt ainakin tuonne SM-Duathloniin asti ylläpito/palauttava moodissa. Mutta voi siinä silti oppia uutta, niin kuin eilen tajusin että mun pään asentohan on ollut ihan perseestä koko ajan, joka taas vetää selän notkolle, joka taas tiputtaa lantion alas, joka taas upottaa jalat pohjaan. Kääntämällä katseen pohjaan, homma muuttui yhtäkkiä paljon helpommaksi. Notta tällaista tällä kertaa.