Eka puraisu

Pyöräilykausi avattu ja maltillisesti, kuten aina. Eilen remmottiin ympäri-ämpäri Kalevankankaan mäkiä Petruskan kanssa tunnin verran ja tuli jo aika selväksi, että trainerilla ajelu ei kauheasti kehitä tuota mäkien kiipeämistä. Tuohan ei nyt tietenkään mikään yllätys pitäisi olla, kun miettii asiaa edes sekunnin, mutta eipä tullut taas mietittyä ennen kuin sillä hetkellä ku vaihteet loppui. Nooh, onneksi juonesta alkoi saada enempi kiinni mitä pidemmälle treeni eteni, mutta kyllähän tässä taas pienimuotoinen savotta on edessä Perään juostiin vielä reilu puoli tuntia mäkiä ylös-alas ja lenkkari oli kyllä syönnillään. Alkaa näköjään parin viikon mäkikuuri toimimaan ja voimaa on tullut lisää. Sehän ei tarkoita tietenkään, että tasaisella kulkisi edes puolipahimmoisesti, mutta tästä on hyvä kyllä alkaa rakentamaan. Perään vielä 45min palauttavaa uintia ja homma oli paketissa.

Tänään otettiinkin nahkakompassiin suuntimaksi Kangasala otettiin Peterin kanssa vähän ahistavampaa settiä. Ohjelmassa 3+21+3 Duathlon-repäisy. Alle lämmiteltiin toki renkaita ja lenkkarien pohjiin pidot 45min verran. Ja eikun paukusta liikkeelle. Oli suuren urheilujuhlan tuntua paukutella 4min pintaan kilsoja ekan 3km siivulla kun bussilastillinen lintubongareita teki aaltoliikkeitä ja mylvi kuin satasen finaalissa. Mutta ei, se ei johtunut meistä salskeista urheilijanuorukaisista, vaan pellolle lennähtäneestä hömötiaispariskunnasta, joka sai tämän porukan repeilemään liitoksistaan. Tänään ei olleet kintut enää freeseimmillään, vaan eiliset kuppaiset mäkiakrobatiat olivat ilmeisesti tehneet tehtävänsä. Goljatti huohotti vaarallisen oloisesti niskavilloissa, joten eka juoksu meni pelonsekaisin tuntein 12.16. Sairaan ripeä vaihto (Pete taisi ehtiä käydä kebabilla välissä ja silti ehti mun edelle takamatkalta) tähän päälle ja hoplaa. Yritin ottaa varovaisesti fillarin, kun ei ole kuin eilinen treeni ajoa takana ja sykemittarikin unohtui piirongin päälle. Noh, eihän se fillari nyt ihan herkältä tuntunut ja erityisesti ylämäet tuntui siltä, kuin niitä menisi ekaa kertaa elämässään. Ja tälle reitille ei edes ollut osunut mitään järin isoja nyppylöitä. Sen sijaan sellainen hirven kokoinen koira osui kyllä tälle reitille ja yritti heittäytyä leikkisille siinä reilu 40km/h lasissa. Nooh, pikkuhiljaa sain juonesta taas kiinni ja sain jopa hiukan loppua kohden kiristyvän (huom! ihan oikeasti myös vauhti kiristyi, ei pelkästään ilme) vauhdinjaon. Siitä huolimatta Litmasen selkä pakeni kierros, kierrokselta pikkasen kauemmaksi horisonttiin. Vikalla kiekalla sain hiukan kiinni, kun Pete himmaili kinttujaan juoksua varten. Minä en taaskaan osannut nuin pitkälle ajatella. Ja ekat juoksumetrit tuli taas deja vu, notta näinköhän poljin taas jalat altani just sopivasti juoksuosuutta varten. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin vielä juoksusta kiinni, vaikka huohotus alkoi olla jo ihan mukiinmenevää. Jokatapauksessa toinen 3km meni kyllä paljon hitaammin 12.48. Ja tähän kun vielä ynnää fillariosuuden, joka kulki pikkasen yli 36km/h, niin onhan tässä vielä tekemistä. Erityisesti fillarissa vauhti ei nyt vielä päätä huimaa, mutta eiköhän se sieltä löydy. Alla mulla oli sentään Gyntherin varakiekot, kun omat on myity, mutta hyvin ne tuntui tasaisella ja alamäessä riittävän. Enempi huolettaa nuo ylämäet johon vauhti pysähtyi täysin. Päälle vielä reilu kymppi verraa ja snägärin kautta kotio häpeemään. Mutta keli oli kohillaan ja täytyy myöntää, että hiukan alkoi siinä pyöräillessä taas suupielet nykimään ylöspäin. On tää vaan kivaa hommaa, kulki tai ei!