T10 ja tähystystä

Tällä viikolla alkoi tehojen tiristely ruhosta. Ensimmäinen merkki tästä on T10-treenit keskiviikkoisin, jossa poiketaan vähän mukavuusalueelta ja tuutataan Ironmanille hiukan ylivauhtista settiä. Kyseessä sellainen kolmen tunnin setti, jossa vieraillaan kaikissa lajeissa vk:lla ihan kiitettävästi. Tai voihan sitä nuo treenit iisimminkin ottaa, mutta porukka ympärillä hiostaa niin, että ei pysty. Ekalla kertaa oli ohjelmassa ensin tupladuathlon, eli verrojen jälkeen survottiin n. 2+10+2 ensin vk1:llä ja sitten 1+5+1 vk2:lla. Tai tämä oli minun tulkintani setistä näin suurinpiirtein. Vk2 tuli ruholle vähän puskista yllättäen ja tilaamatta, joten rykäisin vastatuuleen railakkaasti jalat alta itseltäni niin, että jälkimmäinen juoksu ei oikein enää lähtenyt. Väliin pikku verralla uimahallille ja hallilla reipas uinti, joka ainakin itsellä meni vk:lle ja ihan rajamaille. Vajaa tunti eri pituisia sarjoja 25m-50m-100m ja väleihin pidempiä siivuja kevyemmin. No viimeisessä kaksvitosissa jo alkoikin jalat kramppaamaan railakkaasti, joten kiittelin että setti oli vihdoin ohi.

Ihan oppikirjamaista palauttelua en pystynyt tämän setin jälkeen tekemään, sillä perjantaina oli tiedossa tähystys, jota varten pitää olla pari päivää heikommalla hapella safkan suhteen. Taisin syödä kahden päivän aikana kanaliemikuution ja juhlaillallisena oikein lihaliemikuution. Toki kirkasta nestettä niin paljon kuin pystyin.

Tähystys oli tällä kertaa todella miellyttävä kokemus, jos se nyt ikinä sitä on kun neljä mimmiä pyörii hanurin ympärillä. Mutta ei mitään kipuja missään kohtaa ja sain samalla proseduurin aikana anatomian oppituntia laajakuvaruudun välityksellä kun homma eteni. Ja mikä parasta paksusuoli näytti lähes terveeltä, eli ei mitään merkkejä aktiivisuudesta, jotain vanhoja jäämiä alkuvuoden aktivoinnista, mutta muuten näytti ekaa kertaa taudin diagnosoinnin jälkeen tosi hyvältä. Lekurin kanssa summattiin, että syyskuussa aloitettu uusi lääkitys, Azamun, alkaa tehota. Azamun on siis solusalpaaja, eli ei nyt ihan kevyt lääke, tosin määrät on mikroskooppisen pieniä syöpälääkitykseen verrattuna. Tämä on täsmälääkitys sellaiseen taudinkuvaan, jossa kortisoni kyllä tehoaa, mutta tulehdus uusii turhan usein. Azamun vaatii sen 3-4kk ennen kuin alkaa kunnolla vaikuttamaan ja vähän jo pelkäsin, että tämä ei mulla toimikaan kun alkuvuodesta suoli alkoi hiukan aktivoitumaan. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä ja lääkitys jatkuu samalla lailla. Kontrollia sitten tuonne syksylle.

Yleensä en pysty pariin päivään tähystyksen jälkeen mitään tekemään, mutta tällä kertaa suunnistin ensin suoraan Soittoruokala Saludiin, lapioin tuplalounaan naamariin ja siitä sitten istuttiinkin jo parin tunnin päästä parvekkeella trainerin päällä ja poljettiin onnesta soikeena 2,5h mankelia. Muutenkin ihan hyvä viikko ja riittävästi määrää (15h), sekä tehoja. Tästä tää lähtee nousuun kohti Rothia!

Menee hyvä mies hukkaan

Nyt alkaa bodaus. Alkaa tulemaan mörssäreiltä sellaisia kommentteja porukkalenkillä, että oksat pois. Ensin Litmanen ripittää moneen kertaan, että menee hyvä mies hukkaan, kun peesistä ei ole mitään hyötyä. Ja sehän söi miestä. Nooh, onhan se tietysti niinkin että täysperävaunulla smartia peesatessa ei välttämättä ainakaan se takana oleva hyödy. Tänään taas naatiskeltiin 4h edestä Jumesniemen mäkiä ja mainio lenkki olikin, huolimatta keskinkertaisesta seurasta: Lehtorin, Nupin ja Panostajan jutut olivat kerrankin suht kohdillaan, puhetta kun ei juurikaan kuulunut, vaan katse oli horisontissa/kaverin hanurissa. Juuri kun olin vetämässä hymy korvissa omaa vetovuoroani, kuuluu takaa Gorillan (aka Panostaja) murahdus, että saman verran tästä on hänelle peesihyötyä kuin herneen perässä ajamisesta. Se oli viimeinen niitti, kesäkuussa lupaan hommata enempi pinta-alaa tuulta vastaan. Iso perse on jo hyvä alku.

Muuten kyllä viimeinen kolmiviikkoinen meni hyvin. Ensin kaksi kovempaa viikkoa 17h & 18h, sekä perään tämä viikko kevyemmin vajaa 12h. Alkuviikko oli vielä väsynyttä menoa, mutta loppuviikosta tuntui monella mittarilla, että kunto on noussut ja kroppa valmis ottamaan lisää rääkkiä. Uinnissa oli pari viikkoa nihkeämpää aikaa, johtuen todennäköisesti sekä yleisväsymyksestä, että pahasta ajoitusvirheestä käsivedossa. Jamohan sen taas bongasi ohikulkiessaan ja sainkin sen korjattua heti uintia rauhoitettua.

Nyt koetetaan ottaa pikkuhiljaa tehojakin mukaan ja erityisesti pitkiä yhdistelmiä, koska kisaan on enää 12 viikkoa aikaa. Pidän kuitenkin rasvalenkit, 1-2/viikko, mukana. Sillä alueella kuitenkin ollaan "on the edge".

Tällä viikolla on tiedossa myös aina yhtä ihanainen tähystys, joten saa tietoa siitä, miten hyvin tuo suolisto on jaksanut menossa mukana. Oma fiilis on, että paremmin kuin aikaisemmin ja oma fiilis on kyllä lähes poikkeuksetta korreloinut yhteen lääkärien analyysien kanssa.

Montmartre, rasva-aineenvaihdunta ja Via Dolorosa

Viime viikko oli treenien kannalta superkevyt, kun sattui osumaan kevyt treeniviikko ja viikonloppureissu Pariisiin tuohon kohtaan. Muutama lenkki tuli juostua Seinen vartta, mutta pääosin tuli keskityttyä muihin juttuihin. Kuvassa Pariisin paras paikka, Montmartre, joka ei pettänyt tälläkään kertaa.

Kevyen viikon jälkeen kävin UKK:n testeissä, päätarkoituksena mitata energiankäyttöä IM-tehoilla, eli öbaut aerk:lla. Positiiviset uutiset olivat ne, että watit aerobisella kynnyksellä olivat nousseet ~20W ja ollaan jo nyt tavoitetasossa ja vähän ylikin kesän täydelle matkalle. Huonot uutiset ovatkin sitten vähän pahemmat, eli kone käy testien mukaan lähes kokonaan hiilareilla. Sehän tietää kuolemaa Ironmanilla, jos näin todella on, joten jonkinlaiset korjausliikkeet on paikallaan. Sehän tarkoittaa lisää pitkiä rasvalenkkejä pk1:llä ja tarkempaa syyniä ravinnossa. En kyllä osaa sanoa mistä tämä nyt johtuu. Jo tammikuussa energiat oli hiilareille kallellaan ja tein juuri noin kun edellä totesin (tosinnyt maaliskuussa on ollut jo jonkin verran tehojakin), sekä kuvittelin suurimman syyn olevan tuolloin päällä olleen kortisonikuurin, mutta testit sanoo nyt toista. Pääosin olen tehnyt pitkät lenkit tänä vuonna vedellä ja mitään merkkejä ei ole ollut energioiden loppumisesta, joten pieni epäilys on myös testituloksen suhteen. Testinhän voi ryssiä monella lailla.

Pääsiäisenä on ehditty jo jonkin verran mättää treeniäkin, mutta vielähän tässä on pyhäpäiviä jäljellä. Perjantaina hiippailtiin pirkkahalliin Terpan ja Jirin kanssa tripladuathlonin merkeissä. Setti oli 3x (40min+20min), jossa pyörä pk1-pk2 ja juoksu vk1-vk2. Juoksu tuntui hyvältä, tosin pojat kyllä pakeni horisonttiin, mutta siinä ei ole mitään uutta. Sen verran tuli noita fillaritehoja säästeltyä, että tänään oli paukkuja 1,5h tehoiluille pirkkahallin ovaalissa. Saatiin ruikutettua lupa pyöräilyunionin vuorolle ja tein nousevavauhtisen vetotreenin: pk1-pk2-vk1-vk2 ja watit vastasivat hyvinkin testituloksia. Aerk:lla siis kulkee hyvin, mikä onkin se tärkein minulle kun IM-matkaan tähdätään, mutta vk:lla hitsaa kyllä nopeasti kiinni ja wattiero on aikas pieni. Päälle kävin vielä uimassa vajaan tunnin ja uinti nyt ei sitten ollut kauheen herkkää. Mulla menee uinti aina hankalaksi jos alkaa olla ruho väsynyt tai tehty kova treeni alle. Ei se nyt katastrofi ollut, mutta nihkeää tekemistä. Vielä on pari päivää pääsiäisen Via Dolorosaa jäljellä ja ne ovatkin pääosin sitten pitkää pk1:stä