Toscana - viisi viikkoa kärsimystä

Eilen asettauduttiin taloksi tänne Toscanan ytimeen, Castiglion Fiorentineen, maaseudulle siis. Majoituspaikkana meillä on reilu 80 neliötä kivitaloa kahdessa kerroksessa ja asukkeina itseni lisäksi vaimo, Lila 4kk, anoppi ja appiukko. Ajatuksena tällä lomalla on pääosin lomailu ja rentouminen, elämästä nauttiminen. Toki urheiluakin on kuvioissa ja mukana on kaikki vermeet märkäpuvusta Cerveloon. Tässä vaiheessa vuotta mun reeni painottuu hyvin paljon ihan peruslenkkeihin ja ajatuksissa on tehdä retkeilynomaisesti pitkiä fillarilenkkejä ristiin rastiin Toscanaa. Treenit pääosin aamulla, ennen kuin muu porukka on kunnolla hereillä, niin pysyy paketti jotenkin kasassa. Iltapäivisin sitten jos ehtii/jaksaa, niin toisinaan napakampaa settiä. Välillä pitkikset aamulla juosten. Uintitaukoa pidän vielä perjantaihin asti, kun kolvistani löytyi tällä kertaa polyyppi (joka selittää näitä tukkoisuuskuvioita tältä vuodelta lisää), joten viikon kortisonikuuri on meneillään, enkä turhaan viitsi tätä riskeerata. Majoituksen yhteydessä on myös 15m uima-allas, lähikylässä maauimalla kunnollisine ratoineen ja ilmeisesti uimakelpoinen järvi 15km päässä, joten uintimahdollisuuksiakin on. Uinti on nyt kuitenkin viimeisenä järjestyksessä ja jokatapauksessa, kun kotiudun viiden viikon päästä, alkaa vasta varsinainen uintiharjoittelu kunnon kuurilla.

Eilen jo ehdin reissusta väsyneenä ja niukoilla yöunilla käydä juoksulenkillä vajaan tunnin ja puitteet on kyllä mitä mainioimmat. Lenkkipolkuja löytyy niin asfaltilla kuin maastossakin lähtien ulko-ovelta. On tasaista maastoa viiniviljelmien keskellä laaksossa ja vajaan kilometrin päässä kämpästämme alkaa vuoristoa, joten napakampaakin nousua riittää. Eilen jalat ja kroppa oli kyllä todella tyhjät ja lenkki oli laahustamista, vaikka mieli olikin iloinen. Aamulla kävin ulkoiluttamassa Cerveloa 2,5h lenkin verran ja fillarireiteissä löytyy. Pientä tieverkostoa tuntuu riittävän tajuton määrä ja asfaltti on pääosin loistavassa kunnossa. Autoliikennettäkin on todella vähän ja tämä kansa kunnioittaa fillaristeja vähän eri tyyliin kuin perushärmäläinen. Suu oli hevosenkengällä koko lenkin ajan. Ajelin pääsosin laaksossa loputtomien viiniviljelmien, oliivipuiden ja auringonkukkapeltojen keskellä, mutta osan aikaa mankeloin myös kumpuilevaa baanaa, joka toi mukavasti vaihtelua. Loppuun vielä kävin kokeilemassa vuoriston alkupään serpentiininousua ja sekin maistui vaihteeksi kivalle. Loppunousu majoituspaikkaan on muuten mukava päätös lenkille, kun saa puristaa putkelta jongin verran, ettei mene kävelyttämiseksi. Eikä se juostenkaan muuten ihan helposti noussut. Tämä tekee vaan hyvää tällaiselle tasamaajuhdalle saada vähän uusia ärsykkeitä. Jotenkin on jo ehtinyt käydä mielessä, miten maltillisena nuo reenit saankaan lopulta näissä puitteissa pysymään.

Tuo kuvan näkymä on tuolta meidän majoituspaikasta. Ei tää kauhean väärin ole, en mä muuta osaa todeta ;)