
Tänään sitten olikin jo taas ihan kunnon treeniä, kun Kalessa oli Güntherin kanssa ohjelmassa 1h30 uinti, jossa pääsettinä 10x200m 15-20s palautuksella. Alkuun toki puoli tuntia tekniikkaa. Tarkoitus oli vedellä vuorovedoilla noi kaksisataset, mutta sen verran on vielä Tapsan vauhdit hapokkaampaa (ja hiukan tuntui vielä lunssakin hapituksessa), etten pystynyt vetämään kuin kaksi ja loput nössöilin peesissä. Ja kyllä siinä peesissäkin sai ihan uida. Näissä vedoissa 100m mulla menee vielä suht helposti 1.35 vauhtia (50m rata), mutta jälkimmäisellä satkulla vauhti tippuu hivenen. Toteutuksessa ekat viisi meni 3.08-3.15 väliin ja seuraavat viisi 3.20-3.25, joten ihan ei vielä kunto riittänyt tähän ralliin. Loppuun vielä vähän tekniikkaa ja verraa päällä. Tuossa lopputekniikan aikana tuli taas yksi oivallus lisää, eli tajusin vihdoinkin sen millä lihaksilla pitää kiristellä, että saa pidettyä persiin pinnassa ja jalat myös. Tuota tarvii myös alkaa nyt hinkkaamaan ja taas tippuu sekunteja.
Illalla olis tarkoitus vielä pyöritellä tunteroinen parvekkeella fillaria ja huomenna sitten uintia ja juoksua. Ihan hyvältä tuntuu kropassa, joten eiköhän tässä taas saada ralli päälle.
Aloitin muuten lukemaan viikolla Iron War opusta, joka kertoo Scott vs. Allen otatannasta 1989 Hawaiilla. On aika tanakkaa tekstiä. Me like, so far.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti