torstai 16. heinäkuuta 2015

Roth - Selviytymistarina taas kerran

3.30. Kisa-aamu. Tänään tykitetään. Kesäkuun alun parin viikon flunssa oli jo alkanut nakertaa itseluottamusta, mutta tervehtymisen jälkeen viimeiset viikot kunto oli koko ajan nousussa ja vauhdit kasvussa. Ihan aattoon saakka, eiliset lyhyet herättelyt joka lajissa tuntuivat petollisen hyviltä, 31C lämmöstä huolimatta.

Viimeinen yö meni hikoillessa ja pyöriessä ja olo oli yököttävä koko yön. Normaalia kisajännitystä, ajattelin. Heti herättyäni salamana varpusparvelle. Ei hyvä. Mutta onhan näitä varpusia ennenkin nähty. Aamupala ei maistu. Joudun survomaan väkisten sämpylät ja myslit naamariin. Olo paranee hiukan ja lähden luottavaisin mielin hiippailemaan kohti lähtöpaikkaa Rothin kupeessa olevassa kanavassa. Saapastelin paikan päälle kahden uuden karvaisen Etelä-Afrikkalaisen ystäväni kanssa. Isä Graham ja poika JP. Isä on radalla tällä kertaa. Tutustuin perjantaina, kun majoittuivat samassa hotlassa.


Uintipaikka on mitä mainioin. Suunnistuksesta ei tarvi murehtia, kun tarvii tehdä vain kaksi käännöstä kääntöpoijuilla ja oikealta hapettaessani rantaviiva näkyy koko ajan vieressä. Tuota ei voi ryssiä edes Annala. Lähtöpaikalla normaalit kuviot: Buffet-pöytä pyörälle valmiiksi, renkaisiin ilmaa (tai no toiseen kun toisen venttiili oli etukäteislitkuista tukossa) ja T1:n läpikäynti uinnin jälkeen. Tai no vähän epänormaalit kuviot siinä mielessä, että aamupala alkoi kulkeutumaan vastapalloon ja jouduin päästämään sen luontoon. Kisajännitystä, valehtelin sujuvasti itselleni. Hiukan joutui tällainen käsipohjauimari speguleeraamaan märkäpuvun käytön sallimista. lämpötilat olleen Saksassa yli 30C jo parisen viikkoa, joten jopa virtaavassa kanavassa veden lämpötila kohosi lähelle kieltorajaa. Lopulta jäätiin asteen verran rajasta ja märkäpuku-uinti oli tosiasia.


Uinnin startti tykinkuulasta, muutama isku kylkiin ja pari Annalan syvyytysyritystä, mutta varsin siisti lähtö ja sain alkaa uida omaa uintiani. Alun pienen hosottamisen jälkeen homma alkoi rauhoittumaan ja yritin keskittyä siihen, ettei vedot lähde liian aikaisin ennen kuin vartalo on kiertänyt. Aika huonosti sain peesejä kun suurin osa mun ryhmästä oli paljon kovempia uimareita, lähdin nimittäin heti ekassa startissa sub9-ryhmän jälkeen. Uinti tuntui ihan kohtalaiselta, toki tein käännöksissä yhteensä 1-2min pummin, kun tarkkailin vaan rantaviivaa enkä huomannut, että muut olivat jo kääntyneet. Uinti Rothissa on kyllä yhtä miellyttävä kun Klagenfurtissa. Vesi ei kylläkään ole kirkasta kuten Itävallassa, mutta muuten suunnistus helppoa ja kiitos lähtöjen 200 hengen aalloissa, ylenmääräinen painiminen jää kokonaan pois. Uinti aikalailla sitä mitä se on ollut viimeiset pari kuukautta, mutta vatsa kyllä kupli koko ajan ja vähän odottelinkin missä vaiheessa jompikumpi pää alkaa laulamaan. Uintiaika 1.19, ei ihan 1.15 targettiin, muttei katastrofi. Tää vielä klaarataan.

Uinnin rantautuminen, pari hapuilevaa askelta, sen verran oli kasetti taas sekaisin ja hölkäten kohti vaihtotelttaa. Avustaja heti iholla, säkittää mun kamoja sitä mukaa kun saan revittyä kumia pois päältäni ja munaravia kohti pyörää. Täällä on 6000 vapaaehtoista, eli 1.5 henkeä per kilpailija. Olen otettu. Siihen tämä ei kaadu. Ei ole Rothilaiset ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. 31. kerta tätä lystiä.


Talutan Shivin lankulle ja hyppään kyytiin. Ekat polkaisut tuntuu hyvälle, sykkeet hiukan koholla. Ei hätää, se on normaalia, tiputan ne ekoilla kilsoilla lievään alamäkeen. Tuijotan wattimittaria epäuskoisena. Watit pyörii 170-175W välillä, vaikka oon saanut jo sykkeet alas ja aerk:lla paukutetaan. 35-40 wattia puuttuu. Mitäs tää nyt on, kysyy hämeenkadun toppahousu? 205-210W oli kisawatit millä olis pitänyt tällainen silakka liikkua yli kolmeakuutta. No nyt ei kulje. Ekat 40k lievään sivumyötäiseen ja hyvässä porukassa, niin keskarit oli vielä 35.5, mutta kyllä ne siitäkin tippui jonnekin 34:n tietämille. Ei katastrofi, mutta tiesin kyllä mitä tuleman pitää. I have been there before. Frankfurt 2012. Ja samanlainen soppa edessä. Nyt sillä erotuksella, että tällä kertaa tiesin että homma ei tule oikeamaan missään vaiheessa. Tällä kertaa oli myös pikanttina mausteena laattailu. Pyörällä vedin pitkää sylkeä kaksi kertaa. Tankkailin koko ajan huolellisesti plänien mukaan, eli vähintään 350 kcal per tunti, eli geelejä 30min välein ja yksi pullo urheilujuomaa sekä päälle pullollinen vettä. Tänään on kuuma, nestettä vähintään 1,5l per tunti. 2-3 salt stickia per tunti. No ei auttanut.

Rothin Solar hill on jotain ihan posketonta. Ihan järjetön määrä porukkaa. Kapea metrin ränni mitä pitkin ajaa. Mylvintä sellaista, että omia ajatuksia ei kuule. Vaikka Rothin pyöräreitti on tunnetusti nopea, niin flätti se ei ole. Koko ajan on jotain vääntöä ylös tai alas, mutta mitään pitkiä nousuja ei ole. Pyöräaika 5.21, noin 20min jäätiin tavoitteesta. Noinkin hyvä aika selittyy sillä, että reitti on nopea ja pystyin roikkumaan hyvässä porukassa koko ajan. Peesituomarit oli täällä kyllä skarppina ja lahjomattomia. Saksalaiset. Mm. aussi Gavin sai lähteä penalty boxiin ja kyllä ihan aiheesta. Takarenkaassa kiinni, vaikka kyllä vetikin välillä ihan ookoo. Bonuksena täällä sai peesauksesta 5min penaltyn lisäksi sakkokilsan juoksussa 28k kohdilla. Se tuntuu. Mutta myös toimii. Vaikka osallistujia oli 4000 ja pyörä kahtena lenkkinä, isoja ryhmiä ei juuri näkynyt.

T2. Äijä pois kyydistä, hevonen pilttuuseen ja avustaja taas iholla. Mistä niitä riittää? Nopea vaihto ja juoksuun, niin kuin mitään ongelmia ei olisikaan. Ajattelin kokeilla josko jollain ihmeellä pystyisin kuitenkin juoksemaan. No en pystynyt. Tai taisin pystyä sellaiset 3km juoksemaan tavoitevauhtia, eli 5min/km ja sitten alkoi kusahtamaan. Ja kun juoksussa alkaa vapaa pudotus, niin se on sitten rumaa. Näin Noran ja Lilan 4k kohdalla ekan kerran ja epäilin heille jo siinä kohtaa pääsenkö maaliin. Siinä 4k-21k välillä ehdin jo vähintään 50 kertaa keskeyttää mielessäni ja itselle perustelu oli helppoa. Tuossa kohtaa olin jo juoksussakin laatannut 4 kertaa eikä hommassa ollut oikein mitään järkeä. Sanoinkin tuossa kohtaa tytöille, että mä lopetan nyt tähän, ei tässä ole järjen häivää. Johon vaimo sitten ystävällisesti, että "pystytkö sä kävelemään maaliin asti?" 😁 Viimeksi Frankuissa samassa tilanteessa en suostunut tulemaan kesken pois, nyt ei vaimo päästä pois radalta. Alkaa äijä pehmenemään. Jälkimmäinen puolikas oli pitkä kuin nälkävuosi. Mutta aina se jaksaa yllättää miten ruipeloiset ne voimat on kun energiat on imetty kaverista pois. Alle 6min kilsat oli ihan utopiaa ja 7min kilsoihinkin sai tehdä töitä. Ja maali ei lähesty millään. Laatoittelu jatkuu. Yritin ravintopuolella ihan kaikkea mitä tuli mieleen ja pakkohan mun oli yrittää vähintäänkin vettä imeä kuin kameli, muuten tulee sairaalareissu. Lopputulema oli kuitenkin se, että viimeinen laatta tuli vielä 4k ennen maalia. Ironista, mutta sen jälkeen alkoi olo helppottamaan ja pystyin juoksemaan tuon loppumatkan kun 5k-37k väli oli sellaista 400m juoksupätkiä kerrallaan. Energiat oli tottakai jo syöty ja se vähä joka pysyi sisällä hölskyi vatsalaukussa. Jotain kuitenkin alkoi lopussa menemään oikein ainakin nestepuolella kun sain 30k jälkeen jo kusaistuakin kaksi kertaa.

Viimein, lähes ikuisuudelta tuntuneen raahustamisen jälkeen maali ja riemukaari. Ja siinähän ne tytötkin olivat. Yritin suostutella Lilaa juoksemaan mun kanssa maaliin. Eihän se tuollaiseen pauhuun uskaltanut tulla. Itseänikin pelotti. Tiedä mitä sen maaliviivan jälkeen tapahtuu, kun ei tarvi enää väsynyttä kroppaa käskeä. No nyt pysyin pystyssä, enkä jaksanut mennä tappelemaan sinne tiputukseen tällä kertaa, kun näin itsekin vilkaisemalla, että verisuonia ei juurikaan näkynyt. Nojasin kohtauspaikalla istuessani tolppaan kun tytöt tuli paikalle. Pukkasi kyyneltä pihalle ihan solkenaan. En tiedä oliko onnen vai pettymyksen kyyneliä, mutta kyllä se voitolta tuntui. Niin syvältä joutui kaivamaan tällä kertaa, että pääsin maaliin. Lilan mielestä itkin, kun oli mummia ikävä. No voihan se olla sitäkin.

Maaliin siis päästiin, mutta reilu tunti pidempään kesti reissu kuin alun perin piti. Ja päivän aikana 9 laattaa enemmän kuin piti. Tosiasiassahan homma oli taputeltu jo ennen starttia. Oma veikkaukseni on, että sain joko ruokamyrkytyksen tai sitten edellisenä päivänä jonkinlainen auringonpistos & nestehukka. Kumpikin ihan mahdollinen. En ollut riittävän tarkkana kun söin hiukan riskialtista meren elävät - pastaa edellisenä iltana. Ja ihan liikaa viihdyin kuumassa 31C auringossa edellispäivänä vajailla nesteillä. Jotain oli joka tapauksessa jo pielessä ennen starttia kun tosiaan kamat tuli jo pihalle ennen kuin oli urheiltu metriäkään ja lisäksi jalat voimattomat ja watit alhaalla jo ensimmäisestä polkaisusta.

10h jäi siis alittamatta, mutta unelman jahtaaminen jatkuu. Seuraavaksi ensi kesänä Itävallassa, Klagenfurtissa kyyristytään lähtöviivalle Terpan ja Teemun ja vajaan 3000 muun nistin kanssa.





5 kommenttia:

Teemu kirjoitti...

Huikee veto, syvältä kaivettiin ja sisulla maaliin. Klagenissa uuttaa matoa koukkuun.

Unknown kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Tulin maaliin suunnilleen samalla ajalla kuin sinäkin ja kova oli päivä tosiaan. Ite en laatoittanut juoksureittiä, mutta pyöräilin parikyt minuuttia kauemmin vastapainoksi. Pyöräosuus oli yllättävän raskas ollakseen nopeimpia reittejä mitä löytyy. Kuumuus maratonilla oli tosi kova ja se oli varmasti iso syy porukoitten oksenteluun. Sormikurkkuja näkyi siellä täällä. Solar Hill paloi muistilohkoon lähtemättömästi ja muutenkin kyseinen kisa on täysmatkojen kiertäjille ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus. Tsemppiä loppukesän koitoksiin ja ens kesälle kymppitunnin alitukseen!

T. Jan Runsten #1538

ilpo30679 kirjoitti...

Kyllä mä luulen, että oli vaan mummia ikävä... ainaki mulla olis ollu.

Tappi kirjoitti...

Karu reissu, mutta ihan huikea veto tollaisella energiatilalla. Onnittelut! KUN 10h unelma vielä toteutuu, niin fiilis on ihan huikea noiden kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Tsemppiä treeneihin.

Markus kirjoitti...

Taas on Annalan poika menestyksellä vetänyt semmoisen henkisen puolen reenin lävitse että kun tulee se päivä jolloin tähtikuviot, auringonpilkut ja fyysinen kondis on kohdillansa niin 10h alitus ei ainakaan jää kiinni nupin kestävyydestä. Tsemiä tuleviin treeneihin.