Kombo

En tiedä mitä sieniä olin syönyt, kun olin suunnitellut tämän viikonlopun ohjelmaa. Allakassa kun luki lauantaina SM-Sprintit ja sunnuntaina Pirkan Pyörä 217km. Luulin ilmeisesti olevani joku teräsmies kun ajattelin nämä klaaraavani kyykkäämättä.

Lauantaina herätys olikin jo neljän pintaan ja juniorisarjan pojat Jiri, sekä Miikka koukkasivat vanhan pierun säälistä mukaansa Onkiniemestä. Pläni oli ottaa uinti hyvinkin rauhallisesti ja rykiä sitten fillarilla ja juoksussa sen mitä pääsee. Mulle tää sprintti on aivan liian lyhyt tällaiselle dieselille, mutta josko tällä luukutuksella saisi vähän auottua paikkoja ja saatua aavistus nopeuttakin. Uinnin otin tosiaan startista lähtien iisisti, kiersin pahimmat rysät kaukaa ja rantauduin minuuttitolkulla kärjen perässä. Vauhtikaan ei tietty ollut hääppöistä (1.54/100m), mutta uinti tuntuu pitkästä aikaa paremmalle ja rauhallisemmalle. Rantauduin tällä kertaa hyvävoimaisena. Fillarilla sitten sain ihan ok kierroksen tehtyä ja 22.5km meni aavistuksen yli 37 kmh keskarilla. Juoksussa ei sitten päässytkään mihinkään, eikä saanut oikein tehoja irti ja sykkeitä ylös. Vauhti 5km matkalla hikiset 4:20/km. Juoksulle tarttee kyllä nyt tehdä jotain. Okei, eihän tässä ole päässyt juoksemaankaan kuin parisen viikkoa, että sikäli, mutta nyt pitää yrittää kieli keskellä suuta panostaa seuraavat viikot juoksuun ja yrittää ylläpitää fillari tässä.

Sunnuntaina saikin nukkua ruhtinaallisesti tuonne puoli kuuteen asti ja sitten pitikin alkaa asettelemaan jo kypärää taas päähän. Edessä Pirkan Pyöräily 217km, eli toisinsanoen palauttava pyörä. Tällä kertaa dream teamiin oli kasaantunut itseni lisäksi Pete, Teemu, Juha ja Miikka. Tarkoitus ottaa alku rauhallisesti ja katsoa sitten mihin jalka tänään riittää. No eihän se mihinkään riittänyt. Ekat pari tuntia tuntui kyllä hyvältä, vetovuorot pyöri, läppä lensi ja vauhti oli siinä 36 kmh. Ennen Komia alkoi jo ylämäissä tuntua kintuissa ja pikkasen ennen Komia Teemun aiemmin kiveen kolhaisema tuubi (tai itseasiassa venttiilinjatke halkes) teki laupeuden ja matka tyssäsi siihen. Komissa leilien täytöt ja matka jatkui. Siinä 3-4h välillä alkoi jaloista loppua tauti ja jouduin lyhentämään omat vetovuoroni 3min ja silti tuntui pahalta. TJ Sarsaman jälkeen jos oli vetovuorossa, niin jaloista oli mehut syöty jo peesissä kun olisi pitänyt alkaa vetämään. Ja jos taas TJ  veti oman vuoron jälkeen, olikin jojon päässä kusessa, ettei tipahda kelkasta. Jo ennen Muroleeta ja varsinkin huollon jälkeen käytännössä Sarsama veti koko ajan. Välillä kokeiltiin Peten kanssa vetäistä muodon vuoksi jonkun minuutin, mutta kyllä se oli lähinnä silmän lumetta. Miikka erehtyi Muroleen kioskille jonottamaan herkkuja ja aikamme odotettuamme jatkettiin matkaa kun jannua ei kuulunut. Viimeiset 35km mentiin taas suht tasaista ja saatiin siinä Peten kanssa taas jalat toimimaan ja pystyttiin välillä hikisiä vetoja vetämään. Nyt alkoi vaan selkä olla niin jumissa, että oli työn ja tuskan takana pysyä aeropaketissa. Viimeiset 20km alkoikin oikea reisi nykiä kramppien merkeissä vähän joka puolelta. Ensin sisäreisi, sitten ulkoreisi ja lopulta takareisikin. Lopulta Hakametsän jäähalli naaman edessä ja kärsimysnäytelmä ohi. Mittari näytti tällä kertaa lukemia 213km/5h58/35.7kmh, mutta ei ollut tänään äijä iskussa. Taitaa olla lepokortin paikka huomenna, kyllä se on varma.