Tällä viikolla on jo päästy ihan hyvin treeni-flow:hun mukaan ja pikku hiljaa kunto on lähtenyt nousuun. Ja nousuvaraa kyllä onkin, sen verran syvälle kuoppaan ehti rojahtaa. Maanantaina kun kävelin rinta rottingilla pikku tauon jälkeen uintitreeneihin, niin kyllä sieltä sai häntä koipien välissä hiipiä takaisin. Sen verran lujaa tuli mimmeiltä pataan, ettei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa, joten varmuuden vuoksi itkin itseni uneen. Terhi ja Anni on kylläkin puolustuksekseni sellaisessa uintikunnossa, että saattaa jokunen muukin jannu kesällä itkeä, kun kantapäät vilahtaa horisonttiin.
Tämän viikon kun olen pystynyt jo taas vähän enempi reenaamaan, niin yllätyksekseni olen huomannut, että aika ei oikein riitä yhtään mihinkään. Varsinkin kun oon yrittänyt jakaa mahdollisimman paljon päivittäistä treenikuormaa kahdelle treenille, niin tämä vielä on korostunut. Mutta, nyt saa sentään taas treenata ja kunto nousee joka päivä ja sehän se vetää suuta hevosenkengälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti