Fiilispohjalta

Viikko on heilahtanut melkoisella vauhdilla ja edelleen johtoajatuksena on ollut tehdä sitä mitä huvittaa. Pääasiassa se on tarkoittanut uintia ja maasturilla ajelua. Juoksuakin yritin alkuviikosta, mutta parin puolen tunnin lenkin jälkeen suolisto-osasto alkoi varoitella siihen malliin, että pakitin hiukan. Homma menikin parempaan suuntaan niin, että lauantaina löntysteltiin toooodella hitaasti parin tunnin lenkki Tapsan ja Ramin kanssa. Ei ole kroppa kylläkään vieläkään ihan priimassa kunnossa, joten pitää nyt tuota sisuskaluosastoa kuulostella päivä kerrallaan. Newtoneilla en ehtinyt juosta kuin muutaman kilometrin alkuviikosta ja hyvin oudoiltahan se tuntuu niillä juosta. Sellainen perstuntuma tuli, että kadenssi olisi nopeampi ja askelkontakti lyhyempi, mutta ei tuosta nyt osaa vielä sanoa sopiiko mulle. Ainakin pohkeet ja akillekset oli lenkin jälkeet kipeenä, jos ei muuta.

Maasturilla tuli tehtyä pari raskaampaakin lenkuraa. Toinen keskiviikkona Kangasalla. Työkaveri yllytti minut kevyelle tutustumislenkille maastoon ja haistoin jo palaneen käryä tässä vaiheessa. Varsin sankaksi alkoi savu käydä kun käynnisteltiin mopoja pihassa ennen lenkkiä sateen ropistessa niskaan. Kaverilla alla täpäri, kunnon sadekelin gummit, lättäpolkimet ja virne naamalla. No huonostihan siinä kävi. Reitti kulki mitä pahempien ryteikköjen, kantojen, juurakoiden ja kivien yli, että ei kyllä pystynyt sekunniksikaan ajatus herpaantumaan muuten otti aina kipeetä. Tais tulla seitsemät pannut tuolla lenkillä, suurin osa tosin lähes paikaltaan ja vauhti oli muutenkin hiljainen. Ei tarvinnut kuin pienintä eturatasta käyttää. Mutta aivan kuin lopussa olisi saanut vähän juonesta kiinni, eli osasi mennä kivien välin rennommin, painopisteen vaihtelulla tajusi vaikeidenkin paikkojen olevan mahdollisia, osasi nostaa katsetta edes vähän kauemmas kuin 20cm keulasta ja puun runkojen ylikin osasi mennä vauhdilla eikä jäädä puoleen väliin empimään. Kyl se tästä. Tänään sitten kävin ajelemassa Kaupissa kilpavitosen pari kertaa ja kelailin alle, päälle ja väliin tasaisempaa. Tänään ei ollut siis tasapainon kanssa vaikeuksia, mutta kyllähän nuo muutamat ylämäet oli aika hapottavia varsinkin kun ne alkurinteet tuli hyökättyä ja lopussa tuli aina äitiä ikävä.

Uinnissa keskityin tällä viikolla enemmänkin tekniikkaan. Kuvattiin myös pitkästä aikaa sukellusvenettä pinnan alta ja sehän ei ollut nättiä se. Kyllä tuolta pinnan alta vaan paljastuu ne syyt miksi äijä ei etene. Vähän epäilinkin, että ote ei pidä kauhean hyvin ja kyllähän se surkean näköistä olikin, kyynerpää edellä yritetään vimmassa päästä eteenpäin. Toinen oppi oli se, että lantio ei kierrä juuri ollenkaan. Yläkroppa kyllä, mutta lantio ei. Lisäksi miljoona muuta vikaa, mutta pitää nyt keskittyä noihin kahteen ja kerätä vähän ajatuksia uinnin suhteen. Ainakin se on selvää, että tekniikkapainotteista tää uinti saa olla, ennen kuin nuo kaksi asiaa saadaan edes siedettävälle tasolle. Vaikeeta, on se vaikeeta.