Roth - Selviytymistarina taas kerran

3.30. Kisa-aamu. Tänään tykitetään. Kesäkuun alun parin viikon flunssa oli jo alkanut nakertaa itseluottamusta, mutta tervehtymisen jälkeen viimeiset viikot kunto oli koko ajan nousussa ja vauhdit kasvussa. Ihan aattoon saakka, eiliset lyhyet herättelyt joka lajissa tuntuivat petollisen hyviltä, 31C lämmöstä huolimatta.

Viimeinen yö meni hikoillessa ja pyöriessä ja olo oli yököttävä koko yön. Normaalia kisajännitystä, ajattelin. Heti herättyäni salamana varpusparvelle. Ei hyvä. Mutta onhan näitä varpusia ennenkin nähty. Aamupala ei maistu. Joudun survomaan väkisten sämpylät ja myslit naamariin. Olo paranee hiukan ja lähden luottavaisin mielin hiippailemaan kohti lähtöpaikkaa Rothin kupeessa olevassa kanavassa. Saapastelin paikan päälle kahden uuden karvaisen Etelä-Afrikkalaisen ystäväni kanssa. Isä Graham ja poika JP. Isä on radalla tällä kertaa. Tutustuin perjantaina, kun majoittuivat samassa hotlassa.

Uintipaikka on mitä mainioin. Suunnistuksesta ei tarvi murehtia, kun tarvii tehdä vain kaksi käännöstä kääntöpoijuilla ja oikealta hapettaessani rantaviiva näkyy koko ajan vieressä. Tuota ei voi ryssiä edes Annala. Lähtöpaikalla normaalit kuviot: Buffet-pöytä pyörälle valmiiksi, renkaisiin ilmaa (tai no toiseen kun toisen venttiili oli etukäteislitkuista tukossa) ja T1:n läpikäynti uinnin jälkeen. Tai no vähän epänormaalit kuviot siinä mielessä, että aamupala alkoi kulkeutumaan vastapalloon ja jouduin päästämään sen luontoon. Kisajännitystä, valehtelin sujuvasti itselleni. Hiukan joutui tällainen käsipohjauimari speguleeraamaan märkäpuvun käytön sallimista. lämpötilat olleen Saksassa yli 30C jo parisen viikkoa, joten jopa virtaavassa kanavassa veden lämpötila kohosi lähelle kieltorajaa. Lopulta jäätiin asteen verran rajasta ja märkäpuku-uinti oli tosiasia.

Uinnin startti tykinkuulasta, muutama isku kylkiin ja pari Annalan syvyytysyritystä, mutta varsin siisti lähtö ja sain alkaa uida omaa uintiani. Alun pienen hosottamisen jälkeen homma alkoi rauhoittumaan ja yritin keskittyä siihen, ettei vedot lähde liian aikaisin ennen kuin vartalo on kiertänyt. Aika huonosti sain peesejä kun suurin osa mun ryhmästä oli paljon kovempia uimareita, lähdin nimittäin heti ekassa startissa sub9-ryhmän jälkeen. Uinti tuntui ihan kohtalaiselta, toki tein käännöksissä yhteensä 1-2min pummin, kun tarkkailin vaan rantaviivaa enkä huomannut, että muut olivat jo kääntyneet. Uinti Rothissa on kyllä yhtä miellyttävä kun Klagenfurtissa. Vesi ei kylläkään ole kirkasta kuten Itävallassa, mutta muuten suunnistus helppoa ja kiitos lähtöjen 200 hengen aalloissa, ylenmääräinen painiminen jää kokonaan pois. Uinti aikalailla sitä mitä se on ollut viimeiset pari kuukautta, mutta vatsa kyllä kupli koko ajan ja vähän odottelinkin missä vaiheessa jompikumpi pää alkaa laulamaan. Uintiaika 1.19, ei ihan 1.15 targettiin, muttei katastrofi. Tää vielä klaarataan.

Uinnin rantautuminen, pari hapuilevaa askelta, sen verran oli kasetti taas sekaisin ja hölkäten kohti vaihtotelttaa. Avustaja heti iholla, säkittää mun kamoja sitä mukaa kun saan revittyä kumia pois päältäni ja munaravia kohti pyörää. Täällä on 6000 vapaaehtoista, eli 1.5 henkeä per kilpailija. Olen otettu. Siihen tämä ei kaadu. Ei ole Rothilaiset ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. 31. kerta tätä lystiä.

Talutan Shivin lankulle ja hyppään kyytiin. Ekat polkaisut tuntuu hyvälle, sykkeet hiukan koholla. Ei hätää, se on normaalia, tiputan ne ekoilla kilsoilla lievään alamäkeen. Tuijotan wattimittaria epäuskoisena. Watit pyörii 170-175W välillä, vaikka oon saanut jo sykkeet alas ja aerk:lla paukutetaan. 35-40 wattia puuttuu. Mitäs tää nyt on, kysyy hämeenkadun toppahousu? 205-210W oli kisawatit millä olis pitänyt tällainen silakka liikkua yli kolmeakuutta. No nyt ei kulje. Ekat 40k lievään sivumyötäiseen ja hyvässä porukassa, niin keskarit oli vielä 35.5, mutta kyllä ne siitäkin tippui jonnekin 34:n tietämille. Ei katastrofi, mutta tiesin kyllä mitä tuleman pitää. I have been there before. Frankfurt 2012. Ja samanlainen soppa edessä. Nyt sillä erotuksella, että tällä kertaa tiesin että homma ei tule oikeamaan missään vaiheessa. Tällä kertaa oli myös pikanttina mausteena laattailu. Pyörällä vedin pitkää sylkeä kaksi kertaa. Tankkailin koko ajan huolellisesti plänien mukaan, eli vähintään 350 kcal per tunti, eli geelejä 30min välein ja yksi pullo urheilujuomaa sekä päälle pullollinen vettä. Tänään on kuuma, nestettä vähintään 1,5l per tunti. 2-3 salt stickia per tunti. No ei auttanut.

Rothin Solar hill on jotain ihan posketonta. Ihan järjetön määrä porukkaa. Kapea metrin ränni mitä pitkin ajaa. Mylvintä sellaista, että omia ajatuksia ei kuule. Vaikka Rothin pyöräreitti on tunnetusti nopea, niin flätti se ei ole. Koko ajan on jotain vääntöä ylös tai alas, mutta mitään pitkiä nousuja ei ole. Pyöräaika 5.21, noin 20min jäätiin tavoitteesta. Noinkin hyvä aika selittyy sillä, että reitti on nopea ja pystyin roikkumaan hyvässä porukassa koko ajan. Peesituomarit oli täällä kyllä skarppina ja lahjomattomia. Saksalaiset. Mm. aussi Gavin sai lähteä penalty boxiin ja kyllä ihan aiheesta. Takarenkaassa kiinni, vaikka kyllä vetikin välillä ihan ookoo. Bonuksena täällä sai peesauksesta 5min penaltyn lisäksi sakkokilsan juoksussa 28k kohdilla. Se tuntuu. Mutta myös toimii. Vaikka osallistujia oli 4000 ja pyörä kahtena lenkkinä, isoja ryhmiä ei juuri näkynyt.

T2. Äijä pois kyydistä, hevonen pilttuuseen ja avustaja taas iholla. Mistä niitä riittää? Nopea vaihto ja juoksuun, niin kuin mitään ongelmia ei olisikaan. Ajattelin kokeilla josko jollain ihmeellä pystyisin kuitenkin juoksemaan. No en pystynyt. Tai taisin pystyä sellaiset 3km juoksemaan tavoitevauhtia, eli 5min/km ja sitten alkoi kusahtamaan. Ja kun juoksussa alkaa vapaa pudotus, niin se on sitten rumaa. Näin Noran ja Lilan 4k kohdalla ekan kerran ja epäilin heille jo siinä kohtaa pääsenkö maaliin. Siinä 4k-21k välillä ehdin jo vähintään 50 kertaa keskeyttää mielessäni ja itselle perustelu oli helppoa. Tuossa kohtaa olin jo juoksussakin laatannut 4 kertaa eikä hommassa ollut oikein mitään järkeä. Sanoinkin tuossa kohtaa tytöille, että mä lopetan nyt tähän, ei tässä ole järjen häivää. Johon vaimo sitten ystävällisesti, että "pystytkö sä kävelemään maaliin asti?" 😁 Viimeksi Frankuissa samassa tilanteessa en suostunut tulemaan kesken pois, nyt ei vaimo päästä pois radalta. Alkaa äijä pehmenemään. Jälkimmäinen puolikas oli pitkä kuin nälkävuosi. Mutta aina se jaksaa yllättää miten ruipeloiset ne voimat on kun energiat on imetty kaverista pois. Alle 6min kilsat oli ihan utopiaa ja 7min kilsoihinkin sai tehdä töitä. Ja maali ei lähesty millään. Laatoittelu jatkuu. Yritin ravintopuolella ihan kaikkea mitä tuli mieleen ja pakkohan mun oli yrittää vähintäänkin vettä imeä kuin kameli, muuten tulee sairaalareissu. Lopputulema oli kuitenkin se, että viimeinen laatta tuli vielä 4k ennen maalia. Ironista, mutta sen jälkeen alkoi olo helppottamaan ja pystyin juoksemaan tuon loppumatkan kun 5k-37k väli oli sellaista 400m juoksupätkiä kerrallaan. Energiat oli tottakai jo syöty ja se vähä joka pysyi sisällä hölskyi vatsalaukussa. Jotain kuitenkin alkoi lopussa menemään oikein ainakin nestepuolella kun sain 30k jälkeen jo kusaistuakin kaksi kertaa.

Viimein, lähes ikuisuudelta tuntuneen raahustamisen jälkeen maali ja riemukaari. Ja siinähän ne tytötkin olivat. Yritin suostutella Lilaa juoksemaan mun kanssa maaliin. Eihän se tuollaiseen pauhuun uskaltanut tulla. Itseänikin pelotti. Tiedä mitä sen maaliviivan jälkeen tapahtuu, kun ei tarvi enää väsynyttä kroppaa käskeä. No nyt pysyin pystyssä, enkä jaksanut mennä tappelemaan sinne tiputukseen tällä kertaa, kun näin itsekin vilkaisemalla, että verisuonia ei juurikaan näkynyt. Nojasin kohtauspaikalla istuessani tolppaan kun tytöt tuli paikalle. Pukkasi kyyneltä pihalle ihan solkenaan. En tiedä oliko onnen vai pettymyksen kyyneliä, mutta kyllä se voitolta tuntui. Niin syvältä joutui kaivamaan tällä kertaa, että pääsin maaliin. Lilan mielestä itkin, kun oli mummia ikävä. No voihan se olla sitäkin.

Maaliin siis päästiin, mutta reilu tunti pidempään kesti reissu kuin alun perin piti. Ja päivän aikana 9 laattaa enemmän kuin piti. Tosiasiassahan homma oli taputeltu jo ennen starttia. Oma veikkaukseni on, että sain joko ruokamyrkytyksen tai sitten edellisenä päivänä jonkinlainen auringonpistos & nestehukka. Kumpikin ihan mahdollinen. En ollut riittävän tarkkana kun söin hiukan riskialtista meren elävät - pastaa edellisenä iltana. Ja ihan liikaa viihdyin kuumassa 31C auringossa edellispäivänä vajailla nesteillä. Jotain oli joka tapauksessa jo pielessä ennen starttia kun tosiaan kamat tuli jo pihalle ennen kuin oli urheiltu metriäkään ja lisäksi jalat voimattomat ja watit alhaalla jo ensimmäisestä polkaisusta.

10h jäi siis alittamatta, mutta unelman jahtaaminen jatkuu. Seuraavaksi ensi kesänä Itävallassa, Klagenfurtissa kyyristytään lähtöviivalle Terpan ja Teemun ja vajaan 3000 muun nistin kanssa.

Radiohiljaisuus

Nyt on ollut kyllä luvattoman pitkä paussi ilman kirjoituksia. Mitään dramaattista ei ole tapahtunut, on vain vähän kaikenlaista nyt yhtä aikaa päällä ja luppoaikaa ei juurikaan ole ollut. Ja sehän näkyy heti siinä, että ei ole ehtinyt purkamaan ajatuksia auki eetteriin.

Viikko on aikaa Rothin starttiin ja kunto on ollut nousussa. Napsahti 2-3 viikkoa sitten noiden ensimmäisten avovesiuintien (luulisin) seurauksena sellainen pidempi flunssa niskaan ja sitkeässä oli sen lähtö, vaikka kuinka koetin treenata ;)

Uinti on ollut tuttua tervassa rämpimistä erityisesti avovedessä, mutta jonkinmoinen notkahdus tapahtui tuossa keväällä hallissakin, eli ihan oikeudenmukaisesti se laahaa. Eli Rothissakaan ei ole odotettavissa plaanissa uivaa Annalaa rantautumassa ensimmäisten joukossa. Fillari on ollut kohtuu hyvää koko kevään ja nyt tuntuisi 200-210W IRONMAN olevan ihan realismia. Juoksukin on alkanut tuon flunssan pakkolevon jäljiltä kulkea paljon paremmin ja erityisesti jalat on olleet nyt hyvässä lyönnissä. IBD:kin on pysynyt nätisti loitolla tammikuusta lähtien, että sikäli homma on hyvällä mallilla.

Rothissa olisi tarkoitus hyökätä 10h-rajan kimppuun, mutta melko hankalaksi sen tekee nuo keski-Euroopan helteet ja viimeisin ennuste kisapäivälle näytti 37C. Se on selvää, että maraton-juoksu saa tuolla kelillä siipeensä. Mutta, odotellaan nyt kaikessa rauhassa mihin nuo ennusteet asettuu. Joka tapauksessa kylmissään ei tarvitse Saksan maalla värjötellä.

Ilmoittauduin jo muuten ensi vuoden Ironman Austria, Klagenfurtiin, josta onkin mainioita muistoja muutaman vuoden takaa. Ja loppuvuoden IM Barcelonanhan jo peruinkin ja tilalle tuli Tahkon puolikas elokuun puolivälissä. Katellaan vielä tarkemmin kisastrategiaa lähempänä.

Tempoa ja jalat makaronilla

IBD Cyclingin asut saapuivat vihdoin ja sairaan hyvät kuteet onkin. Eipä sitä nykyään enää muilla vermeillä pysty ajelemaankaan kuin noilla. Bonuksena se, että pystyy niillä ihan hyvin juoksemaankin.

Viime viikon teemana oli tempojalan löytäminen. Ensin hiivittiin lauantaina fillaristien reviirille JPH Fysio Tempoon (20km), kun sinne oli ystävällisesti järkätty myös harrastesarja, jonne tällaisten lisensittömien ja UCI-laittomien triathlonistien matka vei koleasta kelistä huolimatta. Amatöörien puuhastelua tämä eka tempo oli ainakin itselleni. Alkulämmittely hoitui autossa istumalla penkinlämmitin päällä. Ja sen kyllä huomasi. Äijä oli niin jäässä puoliväliin asti, ettei saanut watteja ulos koneesta sitäkään vähää mitä normaalisti. Keskari jäi 37kmh ja vähän päälle.

Tiistaina sitten oli tarkoitus nykäistä viikkotempoa Pirkkalassa (10km), mutta aikataulut sakkas siihen malliin, että jouduin vetämään omalla ajanotolla tuon lähdön. Nyt maltoin lämmitellä kunnolla ja watit lähtikin paljon paremmin vastatatuuleen ja paluumatkan tulin sen mitä jaloissa oli enää jäljellä. Keskari 40.1kmh oli ihan positiivinen ylläri ja tuulta oli sen 7m/s tälläkin kertaa. Ei siis ihan optimit.

Keskiviikkona sitten vielä päälle vajaa 2h voimatreeni rainerilla (alhainen kadenssi (60-65) ja 5-9min vedot). Torstaina kun vielä ajelin Teron ja Jirin jojossa vajaa 4h pk1/pk2, niin lauantaina ei sitten oikein lähtenyt enää jaloista tehoja. Nyt palautellaan kinttuja jokunen päivä, tiistai-iltana IBD vuosipäivänä teemun järkkäämä häppeningi Hesassa ja kokeillaan ajaa tutkaan vauhteja ja keskiviikkona taas normaalit terävät T10:ssä. Ihan mukavasti siis prässiä ja tarvii nyt tarkkailla ruhoa miten se näihin ihmiskokeisiin suhtautuu.

Pispalan portaat ja wappuajelua

Viime viikolla ohjelmaan osui muutama ihanan ahistavaa treeniä. Keskiviikon plänit meni hiukan uusiksi, kun taivaalta satoi kaikenlaista kamaa. Piti mennä alun perin Sasin mäkiin nykimään fillarilla, mutta sade vesitti sen suunnitelman ja sen sijaan suunnistettiinkin Pispalan portaisiin. Ohjelmassa oli 8xPispalan portaat ja juoksu takaisin koulun kautta kiertäen. Vk-treeni siis ja oma toteuma oli sellainen, että portaiden yläpäässä sykkeet anan tuntumassa, josta lähdettiin reippaaseen juoksuun. Tuntui muuten yllättävän samanlaiselta lähteä juoksuun kuin kovan tempon jälkeen, mutta nopeasti ne jalat siitä sitten palautui ja sykekin palautui aerk:n alle kun alamäkeen sai juosta. Kierrokset siis putkeen ja oli niin hyvät selät siinä edessä, että ei edes juomataukoa ehtinyt pitää. Päälle sitten vielä bonuksena yksi kerta ja verraten näkötornille.

Päälle sitten vielä kova uintisetti. Sen verran meni jalat soikeeksi, että jonkin verran joutui turvautumaan pulliksen apuun. Hyviä uintisettejä nämä keskiviikkoiset kun pääsee ahistamaan itseään parempien uimareiden peesissä. Lampelan Markku on ollut sopivan kova kirittäjä mulle ja nytkin veisteltiin sarjat 600-300-150-50 ja sarjojen määrää lisättiin ja vauhtia samoin loppua kohden.

Toinen kova setti oli perjantaina, kun ajoin 4h sillä ajatuksella, että joka tunnin jälkeen nostettiin watteja, alussa alle aerk:n ja viimeinen jo yli aerk:n. Yllättävän hyvin sain watit nostettua, alussa vähän liiankin korkeiksi. Vaikka oli wattimittari, niin tuuleen tulee puskettua vähän liikaa. Vauhdit ei ole vielä siellä missä pitäisi, mutta eiköhän nekin sieltä kesään mennessä tule. Päälle juoksin vielä 8k aerk:n tuntumassa. Tankkasin koko fillarin ajan lähes kisanomaisesti ja hyvin suoli tuntui tätäkin nyt sietävän ja tietty juoksuun riitti vielä energiaa. Nesteet jäi tosin vähän vajaaksi ja tuota pitää parantaa, lisäksi jalat oli kyllä kohtuu soikeena juoksuun lähtiessä. Taisi nuo Pispalan portaatkin vielä tuntui lihaksistossa, mutta kyllä tuota lihaskestävyyttä pitää saada paremmaksi Rothiin mennessä.

T10 ja tähystystä

Tällä viikolla alkoi tehojen tiristely ruhosta. Ensimmäinen merkki tästä on T10-treenit keskiviikkoisin, jossa poiketaan vähän mukavuusalueelta ja tuutataan Ironmanille hiukan ylivauhtista settiä. Kyseessä sellainen kolmen tunnin setti, jossa vieraillaan kaikissa lajeissa vk:lla ihan kiitettävästi. Tai voihan sitä nuo treenit iisimminkin ottaa, mutta porukka ympärillä hiostaa niin, että ei pysty. Ekalla kertaa oli ohjelmassa ensin tupladuathlon, eli verrojen jälkeen survottiin n. 2+10+2 ensin vk1:llä ja sitten 1+5+1 vk2:lla. Tai tämä oli minun tulkintani setistä näin suurinpiirtein. Vk2 tuli ruholle vähän puskista yllättäen ja tilaamatta, joten rykäisin vastatuuleen railakkaasti jalat alta itseltäni niin, että jälkimmäinen juoksu ei oikein enää lähtenyt. Väliin pikku verralla uimahallille ja hallilla reipas uinti, joka ainakin itsellä meni vk:lle ja ihan rajamaille. Vajaa tunti eri pituisia sarjoja 25m-50m-100m ja väleihin pidempiä siivuja kevyemmin. No viimeisessä kaksvitosissa jo alkoikin jalat kramppaamaan railakkaasti, joten kiittelin että setti oli vihdoin ohi.

Ihan oppikirjamaista palauttelua en pystynyt tämän setin jälkeen tekemään, sillä perjantaina oli tiedossa tähystys, jota varten pitää olla pari päivää heikommalla hapella safkan suhteen. Taisin syödä kahden päivän aikana kanaliemikuution ja juhlaillallisena oikein lihaliemikuution. Toki kirkasta nestettä niin paljon kuin pystyin.

Tähystys oli tällä kertaa todella miellyttävä kokemus, jos se nyt ikinä sitä on kun neljä mimmiä pyörii hanurin ympärillä. Mutta ei mitään kipuja missään kohtaa ja sain samalla proseduurin aikana anatomian oppituntia laajakuvaruudun välityksellä kun homma eteni. Ja mikä parasta paksusuoli näytti lähes terveeltä, eli ei mitään merkkejä aktiivisuudesta, jotain vanhoja jäämiä alkuvuoden aktivoinnista, mutta muuten näytti ekaa kertaa taudin diagnosoinnin jälkeen tosi hyvältä. Lekurin kanssa summattiin, että syyskuussa aloitettu uusi lääkitys, Azamun, alkaa tehota. Azamun on siis solusalpaaja, eli ei nyt ihan kevyt lääke, tosin määrät on mikroskooppisen pieniä syöpälääkitykseen verrattuna. Tämä on täsmälääkitys sellaiseen taudinkuvaan, jossa kortisoni kyllä tehoaa, mutta tulehdus uusii turhan usein. Azamun vaatii sen 3-4kk ennen kuin alkaa kunnolla vaikuttamaan ja vähän jo pelkäsin, että tämä ei mulla toimikaan kun alkuvuodesta suoli alkoi hiukan aktivoitumaan. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä ja lääkitys jatkuu samalla lailla. Kontrollia sitten tuonne syksylle.

Yleensä en pysty pariin päivään tähystyksen jälkeen mitään tekemään, mutta tällä kertaa suunnistin ensin suoraan Soittoruokala Saludiin, lapioin tuplalounaan naamariin ja siitä sitten istuttiinkin jo parin tunnin päästä parvekkeella trainerin päällä ja poljettiin onnesta soikeena 2,5h mankelia. Muutenkin ihan hyvä viikko ja riittävästi määrää (15h), sekä tehoja. Tästä tää lähtee nousuun kohti Rothia!

Menee hyvä mies hukkaan

Nyt alkaa bodaus. Alkaa tulemaan mörssäreiltä sellaisia kommentteja porukkalenkillä, että oksat pois. Ensin Litmanen ripittää moneen kertaan, että menee hyvä mies hukkaan, kun peesistä ei ole mitään hyötyä. Ja sehän söi miestä. Nooh, onhan se tietysti niinkin että täysperävaunulla smartia peesatessa ei välttämättä ainakaan se takana oleva hyödy. Tänään taas naatiskeltiin 4h edestä Jumesniemen mäkiä ja mainio lenkki olikin, huolimatta keskinkertaisesta seurasta: Lehtorin, Nupin ja Panostajan jutut olivat kerrankin suht kohdillaan, puhetta kun ei juurikaan kuulunut, vaan katse oli horisontissa/kaverin hanurissa. Juuri kun olin vetämässä hymy korvissa omaa vetovuoroani, kuuluu takaa Gorillan (aka Panostaja) murahdus, että saman verran tästä on hänelle peesihyötyä kuin herneen perässä ajamisesta. Se oli viimeinen niitti, kesäkuussa lupaan hommata enempi pinta-alaa tuulta vastaan. Iso perse on jo hyvä alku.

Muuten kyllä viimeinen kolmiviikkoinen meni hyvin. Ensin kaksi kovempaa viikkoa 17h & 18h, sekä perään tämä viikko kevyemmin vajaa 12h. Alkuviikko oli vielä väsynyttä menoa, mutta loppuviikosta tuntui monella mittarilla, että kunto on noussut ja kroppa valmis ottamaan lisää rääkkiä. Uinnissa oli pari viikkoa nihkeämpää aikaa, johtuen todennäköisesti sekä yleisväsymyksestä, että pahasta ajoitusvirheestä käsivedossa. Jamohan sen taas bongasi ohikulkiessaan ja sainkin sen korjattua heti uintia rauhoitettua.

Nyt koetetaan ottaa pikkuhiljaa tehojakin mukaan ja erityisesti pitkiä yhdistelmiä, koska kisaan on enää 12 viikkoa aikaa. Pidän kuitenkin rasvalenkit, 1-2/viikko, mukana. Sillä alueella kuitenkin ollaan "on the edge".

Tällä viikolla on tiedossa myös aina yhtä ihanainen tähystys, joten saa tietoa siitä, miten hyvin tuo suolisto on jaksanut menossa mukana. Oma fiilis on, että paremmin kuin aikaisemmin ja oma fiilis on kyllä lähes poikkeuksetta korreloinut yhteen lääkärien analyysien kanssa.

Montmartre, rasva-aineenvaihdunta ja Via Dolorosa

Viime viikko oli treenien kannalta superkevyt, kun sattui osumaan kevyt treeniviikko ja viikonloppureissu Pariisiin tuohon kohtaan. Muutama lenkki tuli juostua Seinen vartta, mutta pääosin tuli keskityttyä muihin juttuihin. Kuvassa Pariisin paras paikka, Montmartre, joka ei pettänyt tälläkään kertaa.

Kevyen viikon jälkeen kävin UKK:n testeissä, päätarkoituksena mitata energiankäyttöä IM-tehoilla, eli öbaut aerk:lla. Positiiviset uutiset olivat ne, että watit aerobisella kynnyksellä olivat nousseet ~20W ja ollaan jo nyt tavoitetasossa ja vähän ylikin kesän täydelle matkalle. Huonot uutiset ovatkin sitten vähän pahemmat, eli kone käy testien mukaan lähes kokonaan hiilareilla. Sehän tietää kuolemaa Ironmanilla, jos näin todella on, joten jonkinlaiset korjausliikkeet on paikallaan. Sehän tarkoittaa lisää pitkiä rasvalenkkejä pk1:llä ja tarkempaa syyniä ravinnossa. En kyllä osaa sanoa mistä tämä nyt johtuu. Jo tammikuussa energiat oli hiilareille kallellaan ja tein juuri noin kun edellä totesin (tosinnyt maaliskuussa on ollut jo jonkin verran tehojakin), sekä kuvittelin suurimman syyn olevan tuolloin päällä olleen kortisonikuurin, mutta testit sanoo nyt toista. Pääosin olen tehnyt pitkät lenkit tänä vuonna vedellä ja mitään merkkejä ei ole ollut energioiden loppumisesta, joten pieni epäilys on myös testituloksen suhteen. Testinhän voi ryssiä monella lailla.

Pääsiäisenä on ehditty jo jonkin verran mättää treeniäkin, mutta vielähän tässä on pyhäpäiviä jäljellä. Perjantaina hiippailtiin pirkkahalliin Terpan ja Jirin kanssa tripladuathlonin merkeissä. Setti oli 3x (40min+20min), jossa pyörä pk1-pk2 ja juoksu vk1-vk2. Juoksu tuntui hyvältä, tosin pojat kyllä pakeni horisonttiin, mutta siinä ei ole mitään uutta. Sen verran tuli noita fillaritehoja säästeltyä, että tänään oli paukkuja 1,5h tehoiluille pirkkahallin ovaalissa. Saatiin ruikutettua lupa pyöräilyunionin vuorolle ja tein nousevavauhtisen vetotreenin: pk1-pk2-vk1-vk2 ja watit vastasivat hyvinkin testituloksia. Aerk:lla siis kulkee hyvin, mikä onkin se tärkein minulle kun IM-matkaan tähdätään, mutta vk:lla hitsaa kyllä nopeasti kiinni ja wattiero on aikas pieni. Päälle kävin vielä uimassa vajaan tunnin ja uinti nyt ei sitten ollut kauheen herkkää. Mulla menee uinti aina hankalaksi jos alkaa olla ruho väsynyt tai tehty kova treeni alle. Ei se nyt katastrofi ollut, mutta nihkeää tekemistä. Vielä on pari päivää pääsiäisen Via Dolorosaa jäljellä ja ne ovatkin pääosin sitten pitkää pk1:stä